maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tuija Lehtinen: Armon aika



Keväällä oli allekirjoittaneella melkoinen lukujumi, jota parantelin alkuun Tuija Lehtisen Rebecca-sarjasta, joka on hänen nuorille suunnattua kirjallisuuttaan, ja sarjan avulla lukujumi vähitellen aukeni (nyt kuitenkin Rebecca sarja jää rästiin; ehkä joskus kirjoitan siitä mutta en lähiaikona). Kun sitten uutuushyllystä sattui kesän korvalla vastaan Tuija Lehtisen aikuisille suunnattu romaani, tulin ottaneeksi sen lainaan. Nuorten kirjoista kohti aikuisten kirjoja pienin askelin ;)

Mona Meri on muuttanut takaisin Suomeen erottuaan muusikko-miehestään. Uusia tuuli kaivatessaan hän päätyy töihin enonsa apteekkiin pikkukaupunkiin, jossa Mona on vieraillut viimeksi lapsuudessaan. Mona pääty asumaan enonsa omistamaan kiinteistöön ja saa naapuriinsa tätinsä sekä vanhan äreän isotädin, jota täti hoitaa.

Kuunnellessaan paikallista radiokanavaa, Mona kiinnittää huomionsa pehmeä-ääniseen radiojuontajaan. Töissä Mona tutustuu työkavereihin ja joutuu tekemisiin hankalienkin asiakkaiden kanssa. Jokaista kiinnostaa Mona ja hänen elämänä; onhan hän kaupungin uusin asukas. Salaperäinen ihailija ostaa Monalle shampanjaa baarissa, ja lopulta tämän henkilöllisyyskin paljastuu lopulta.

Jotain hämrää on tekeillä myös Monan tätien elämässä. Isotäti tuntuu välillä oleva sekaisin, ja nuorempi täti-ihminen on omituisessa asemassa työskennellessään apteekissa vaikka hän ei näy tekevän töissä juuri mitään.

Armon aika on kaikkea sitä mitä romanttiselta viihdekirjallisuudelta voi odottaa, lisäksi se on hauskasti kirjoitettu ja Tuija Lehtisen kirjoille tuttuun tapaan henkilöhahmot ovat todella värikästä joukkoa. Tämäkin oli täydellinen kirja lukujumia parantamaa, sillä se soljui helposti eteenpäin ja toimi piristysruiskuna arkimurheiden keskellä. Suosittelen kaikillie viihdekirjallisuuden ystäville, ja erityisesti kesällä luettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti