sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuosikooste 2014


Ajattelin kurkata vielä viime vuoteen pienen blogikoosteen muodossa. Vuonna 2014 tämä kirjablogini lähti todelliseen nousuu, ja tuplasi seuraajamäärän. Olen ollut ahkerampi lukemaan muiden kirjablogeja, sekä välillä myös kommentoimaan niitä. Olen myös ollut ahkerampi päivittämään tätä blogia, ja ennen kaikkea olen ollut ahkera lukemaan. Minään muuna vuonna en ole päässyt lähellekään näitä lukemia, minne päädyin vuonna 2014. :) 

Goodreadsin mukaan minä olen lukenut tänä vuonna 118 kirjaa. :D Jokaista en ole tänne blogiin edes arvostellut, ja osa on toki myös sarjakuvia. Kuitenkin se o melkoinen määrä luettua tekstiä.



Koska elämä tai lukeminen ei ole määristä kiinni, en aio kuitenkaan tässä koosteessa luetella kaikkia vuoden aikan lukemiani kirjoja. Aion poimia vuoden kohokohtia, pettymyksiä sekä muita blogiin liittyviä tempauksia vuoden varrelta. 

Ensin palajastan teille vuoden 2014 TOP10 kirjaa ;) En osannut arvottaa niitä järjestykseen, joten listassa ei ole paremmussjärjestystä. Tässä kuitenkin kymmenen mielestäni parasta kirjaa, jotka luin vuonna 2014

1. Erin Morgenster: Yösirkus
2. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
3. George R. R Martin: Lohikäärmetanssi 1&2
4. J.S Meresmaa: Mifonkisarja
5. John Irving: Garpin maailma
6. Sylvia Plaith: Lasin Alla
7. Stephen King: Kirjoittamisesta
8. Terhi Rannela: Läpi yön
9. Johanna Sinisalo: Auringon Ydin
10.Emma Donoghue: Huone

Vuoden pettymyksistä en saa noin pitkää listaa aikaiseksi mutta kirjat, jotka eivät niin sytyttäneet olivat näin intuitiolla päätettynä edototmasti Anu Ojalan Pommi sekä Torey Haydenin Viattomat sekä Stephen Kingin Cujo. Kaksi ensimmäistä kertomuksellisten ja juonellisten fibojensa takia ja viimeinne siksi, koska se oli todella, todella ahdistava. Liian ahdistava jopa Stephen Kingin kirjaksi.

Uusi kirjallisuudenlaji, johon tutustuin vuoden aikana oli tieteiskirjallisuus. Etenkin nuorille suunnattuja dystopioita tuli luettua melko paljon. Esimerkiksi Suzanne Collinssin Nälkäpeli-trilogia ja suomalaisen Laura Lähteenmäen North End-trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Toinen genre, jota en ennen ole lukenut oli Steampunk, jota Magdalena Hain Gigi ja Henry-trilogia edusti. Sen ja J.S Meresmaan Mifonki-sarjan myötä huomasin myös, että suomalainenkin fantasiakirjallisuus on lukemisen arvoista.

Yritin osallistua myös lukuhaasteisiin, joista vain toinen, eli Halloween-haaste onnistui. Pidin myös kaksi pientä lukumaratonia, vaikka kumpikaan niistä ei ollut 24 tunnin maratoni. Paljon on tullut siis uutta kokeiltua. Onnistuin myös samaan muutaman listan aikaiseksi, jonka mukaan voin haastaa itseäni lukemaan erilaisia kirjoja.

Vuosi 2014 antoi kirjablogini ja blogistanian kautta minulle paljon, ja voin vain toivoa, että vuosi 2015 yltää vähintäänkin samalle tasolle, ellei korkeammallekin ;) Tämän vuoden suunnitelmista kerron lisää seuraavassa postauksessa. Stay tuned!


2 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta! Oletpa lukenut hyviä kirjoja viime vuonna. Tuosta TOP10:stäsi olen lukenut neljä (Lasikellon alla, Sisareni, rakkaani, Mifonki-sarja ja Auringon ydin) ja tykännyt kaikista paljon. Pommi taas ei kolahtanut minuunkaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja hyvää uutta vuotta sinulle myös :) Tuli tosiaan luettua monia hyviä kirjoja :D Toivottavasti tänä vuonnakin tulee helmiä vastaan :)

    VastaaPoista