tiistai 10. marraskuuta 2015

Sofi Oksanen:Norma


Norma on hieman erilaista Sofi Oksasta, ja nettiä selailemalla saa sen kuvan, ettei tämä sovi aivan kaikkien pirtaan. Minun pirtaani se kuitenkin sopi ja nautin Normasta enemmän kuin Sofi Oksasen aiemmista kirjoista (niistä, jotka siis ole lukenut. Esimerkiksi se Kyyhkys-kirja on lukematta), vaikka pidin toki niistäkin. En vain niin paljon kuin Normasta.

Norma on erikoislaatuinen nuori nainen, jonka hiukset kasvavat hämmästyttävää vauhtia, ovat kasvaneet hänen syntymästään lähtien. Hiukset myös käyttäytyvät oudosti; varoittavat vaarasta ja aiheuttavat Normalle etiäisiä. Norman äiti on suojellut tytärtään aina mutta kirja alussa Norma on äidin hautajaisissa. Äiit on eräänä aamuna kävellyt metron alle. Normasta kaikki tuntuu hieman oudolta, sillä äiti ei ole vaikuttanut millään tavalla itsetuhoiselta. Norma alkaa saamaan vastauksia kun hän löytää äidin tekemiä videoita, jotka on tarkoitettu viestiksi Normalle. Nauhat vievät Norman suvun historian lähteille, ja selittävät myös äidin ottaneen velkaa ja suunnitelleen maastamuuttoa Norman kanssa ja takia. Samaan aikaan äidin entinen työpaikka, ja sen taustalla toimivat hämärät tyypit yrittävät saada velkojaan Normalta.

Norma on mielenkiintoisesti ja vetävästä kirjoitettu tarina 2010-luvun Suomesta mutta maustettuna maagisella realismilla, lähinnä Norman hiusten kautta. Teemat rivien välissä ovat yhteiskunnalliset ja kuvaavat nimenomaan naisten oikeuksia. Kirjassa ulkonäkökeskeisyys on vallalla, ja maailman markkinoita hallitsee hiusala. Norman äidin työpaikka kampaamo Tukkataika on lisäksi mukanana vielä jossain pahaenteisemmessäkin toiminnassa.

Norman idea on omaperäinen, ja toteutus suurimmaksi osaksi hyvä. Jotkin asiat juonessa jäivät hieman hämmentämään itseäni. En viitsi paneutua niihin sen tarkemmin, etten tule spoilanneeksi mitään. Tuntuu vähän siltä, että Norma vaatisi vielä toisen lukukerran, jotta ymmärtäisin sen täysin. Etenkin siksi, että tämä ensimmäinen lukukerta oli melkoisen intensiivinen kokemus. Harmi vain, että kirja oli minulla pikalainana, niin uudelleenlukuun ei nyt ollut aikaa.

Voi olla, että tämä kirja pitää ostaa ihan omaksi jossain vaiheessa. Niin suuren vaikutuksen se teki minuun. Suosittelen tätä kirjaa ainakin sellaisille lukijoille, joita ei maaginen realismi säikytä. Jos olet tiukan realismin ystävä niin sitten harkitsisin ainakin jonkin aikaa tämän lukemista. Toisaalta mikä sen parempaa kuin tutustua johonkin uuteen juttuun myös kirjallisuuden saralla, ainahan lukemisen voi jättää keskenkin. Jos voi ;)

Norma on minulle vuoden 2015 luettujen kirjojen parhaimmistoa.



maanantai 9. marraskuuta 2015

Anna-Leena Härkönen: Onnen Tunti



Olen tykännyt Anna-Leena Härkösestä siitä asti kun luin Häräntappoaseen yläasteella. Hän osaa kirjoittaa vetävästi, ironisesti ja virne suupielessä. Sama pätee myös näihin aikuisempiin ja vakavempiin kirjoihin. Härkösen tapa kirjoittaa on hyvä. Onnen tunti on ensimmäinen Härkösen kirja pitkään aikaa, siis fiktiivinen sellainen, jonka olen lukenut.

Tuula elää hyvin sujuvaa uusperheen arkea miehensä Harrin ja kymmenen-vuotiaan poikansa Roopen kanssa. Jokin kuitenkin tuntuu puuttuvan, ja Tuula joka ei enää pysty saamaan lapsia alkaa kaivata niitä, ja tulee ajatelleeksi sijaislapsien ottamista. Pienen suostuttelun jälkeen myös Harri innostuu sijoistuslapsista ja Roopellekin asia sopii. Tuula ja Harri käyvät sijaisvanhemmilta vaaditun kurssin ja aika pian löytyy kaksi mahdollista lasta; sisarukset Luke ja Venni, jotka ovat 8 - ja 5-vuotiaat. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi. Lasten bilologinen äiti ei ole iloinen järjestelystä, Lukella on ongelmia sopeutua uuteen perheeseen vaikka hän tuleekin hyvin toimeen Roopen kanssa. Venni taas on läheisriippuinen tyttö, joka seurailee Tuulaa joka paikkaan. Voiko myös negtiivisia ajatuksia tuntea vaikka itse on halunnut lapset ottaa? Apuakaan ei ole helppo saada vaikka niitä on sosiaalitoimesta luvattu tarvittaessa;jonot ovat niin pitkät. Päätöksiäkään lasten suhteen ei voi tehdä ilman biologisten vanhempien suostumusta. Miten lapset sopeutuvat, ja miten Tuula sopeutuu muuttuneeseen perhearkeen.

Onnen Tunti pureutuu tärkeään aiheeseen, ja tarkastelee sitä monelta eri kantilta. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja nopealukuinen, joskin loppuratkaisu oli ehkä loppujen lopuksi hieman liian helppo. Tarina jäi myös hieman avonaiseksi, ja jäin kaipaamaan jotain lisää. Kirja oli kuitenkin kaiken kaikkiaan oikein luettava tapaus, ja sen luki mielellään. Melkeinpä ahmimalla.

Suosittelen kirjaa Anna-Leena Härkösen ystäville, ja niille, joita kyseinen aihe kasvatuslapsista kiinnostaa.


Sophie Kinsella: Kadonnut Audrey




Sophie Kinsella on kirjoittanut nuortenkirjan, ja tokihan se oli luettava. Kadonnut Audrey oli ehkä paras Kinsellalta lukemani kirja. Luulen sen johtuvan aiheesta, joka on vakava mutta jota Kinsella osaa käsitellä huumorin keinoin. Minusta huumori on hyvä lääke vakaviin asioihin, ainakin joissain tapauksissa. Etenkin mielenterveyteen liittyvät ongelmat on voitava ottaa joskus myös huumorin kautta, itseironialla, jota mielestäni kirjan päähenkilö Audrey käyttää.

Audrey on 15-vuotias tyttö, joka on ollut poissa koulusta pitkään vakavan kiusaamisjutun takia. Koulussa tapahtuneet asiat ovat laukaisseet Audreyllä sosiaalisten tilanteiden pelon. Itse Audrey puhuu ylikehittyneistä liskonaivoista. Audrey kulkee joka paikkaan aurinkolasit silmillään, tostin hän käy kodin ulkopuolella lähinnä vain terapiassa. Kaikki muuta paitsi omat perheenjäsenet ja terapaeutti tuntuvan liian ahdistavilta ja heistäkin vain 4-vuotiasta Maxia Audrey pystyy katsomaan silmiin. Kodin rauhan riikkoo kuitenkin Aydreyn isoveljen Franklinin ystävä Linus, joka käy kylässä pelaamassa suosittua tietokonepeliä, johon pojat harjoittelevat. Jonkin ajan kuluttua, ja hitaasti Audrey huomaa pystyvänsä kommunikoimaan Linuksen kanssa. Samalla Audrey on saanut tehtäväkseen kuvata elämää ympärillään videokameralla ja näin hän päätyy sivustaseuraajaksi äidin kampnajalle saada tietokonepelihullu Franklin lopettamaan pelaaminen.

Kadonnut Audrey on kirjoitettu samalla hersyvän hauskalla tyylillä kuin Kinsellan muutkin kirjat, ja samalla tavalla ahdistushäiriö näyttäytyy huumorin kautta, eikä se mielestäni ole paha asia. Samalla tavallahan himoshoppaajissa pyöritellään Beckyn ilmiselvää riippuvuussudetta ostoksiin. Audreyllä on vaikeaa mutta äidin tuhoontuomitun kampanja seuraaminen auttaa unohtamaan omat ongelmat hetkeksi. Ja Linukseen tutustuminen auttaa Audreytä toipumisen tielle. Lopulta on myös aika kohdata yksi kiusaajista, oli se hyväksi tai ei.

Kinsella osaa kirjoittaa myös teinien elämästä. Toivottavasti häneltä tulee joskus lisää nuortenkirjoja. Tämä oli hyvä aikuiseenkin makuun.




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin



Tämä Kingin kirja on viimeinen kirja, joka on vielä jäänyt kesältä asti roikkumaan. Lähinnä siksi, että en muistanut ottaa siitä silloin kuvaa. Kun nyt kuitenkin haluan siitäkin jotain rustailla niin lainattakoon pitkästä aikaa kansikuva netin ihmeellisesti mualimasta. (http://www.risingshadow.fi/library/book/7303-tervetuloa-joylandiin)

Kirja sijoittuu 70-luvun Amerikkaan ja Joyland nimseen huvipuistoon. Sydämensä särkenyt yliopisto-opiskelija Devlin Jones lähtee paikkaamaan entisen tyttöystävän jättämää aukkoa kesätöihin huvipuistohanslankariksi. Huvipuistossa on omat sääntönsä ja vaihtelevat tehtävät. Devlin sopeutuu hyvin joukkoon ja ystävystyy myös muiden nuorten kausityöläisten kanssa. Paras homma (mutta myös rankin) on ehdottomasti toimia huvipuiston maskottina. Devlin kohtaa myös omalaatuiseen hieman erkoislaatuisen pojan ja tämän varautuneen äidin.

Kauhuelementtinä Joylandissa huhutaan kummittelevan. Vuosia sitten nuori nainen on murhattu raa´asti kummitustaloon ja murhaaja on edelleen vapaalla jalalla. Tytön sanotaan kummittelevan kummitustalossa, ja pari aavemaista juttua sattuu myös Devlinille. Kuolleen tytön mysteeri alkaa kiinnostaa Devlinia ja pian tapahtumat käyvät todella jännittäviksi.

Tervetuloa Joylandiin on ehkä yksi lemppareistani lukemistani Kingin kirjoista, vaikka ei niinkään kauhun takia. Kauhu jää ajankuvauksen ja tivolitunnelman jalkoihin. Mielenkiintoisinta on kulkea Devlinin mukana huvipuiston mielenkiintoisessa arjessa, sekä elää hänen elämänsä parasta kesää ja matkaa nuorukaisesta mieheksi. Tervetuloa Joylandiin on tunnelmaltaan aivan mahtava kirja, ja suurin kauhu tai oikeastaan jännitys jää loppuun, mutta miljöö on kirjassa vahvasti kuvailtua ja sen maailmaan on helppo päästä mukaan. Kerronta on vetävää. ja huvipuiston hajut voi melkein haistaa, ja kuulla ihmisten kiljunnan laitteissa. Tervetuloa Joylandiin sopi erityisen hyvin kesällä luettavaksi. 

Kingin kirjaksi tämä on aika ohut, joten siinäkin mielessä se oli jotenkin kesäisen keveä siinä suhteessa, vaikka rivien välistä löytyy myös syvällinen kuvaus aikuiseksi kasvamisesta. Suosittelen ehdottomasti sellaisillekin, jotka eivät ole Kingiin uskaltaneet tarttua. Tämä ei ole Kingin pelottavimpia kirjoja mutta on silti mielestäni ehdottomaksi Kingin parhaimpia kirjoja.

Rästikirjojen miniarvioita part.3



Kolmas miniarviopläjäys vielä. Sitten alan kirjoitella ihan normaalipostauksia. Vähän on vain saatava postaussumaa vielä pienemmäksi. ;) Nyt on taas nuortenkirjoja luvassa, ja yksi lastenkirjakin. 



Henry Aho: Arvet



Arvet on kirja koulukiusaamisesta. Se on täysin fiktiivinen, vaikka onkin kirjoitettu Henri Ahon saamista oikeiden kiusattujen tarinoiden pohjalta. Kirjassa on neljä kertojaa; kolme kiusattua ja yksi kiusaaja. Suomalais-japanilainen Laila, hieman ylipainoinen nörtti Jarkko, ja uskovaisen perheen pullea ja yliopitimistinen Milla ovat tarinaan kiusattuja. Alkoholistivanhempien poika Tomi taas edustaa kiusaajan näkökulmaa. 

Jokaisella kiusatulla on omat piinaajansa. Lailan ottavat silmätikuksi saman luokan tytöt, Jarkkoa piinaa Tomi ja Millaa kiusaavat muut hänen luokkalaisensa, jotka kutsuvat häntä suklaapossuksi. Lopulta yksi heistä ei kestä enää, mikä johtaa koko koulua järkyttävään tapaukseen.

Kirja on mielestäni tärkeästä aiheesta kirjoitettu, ja herättää ajatuksia. Siitä löytyy kiusaamiseen liittyvät arkkityypit, mikä tekee kirjasta hieman stereotypisen mutta toisaalta stereotypiset ja selkeät roolit toimivat tehokeinona. Neljä näkökulmaa on kuitenkin vähän liikaa. Tai sitten neljäs näkökulma ja kertoja olisi myös voinut olla joku opettajista. Olen lukenut parempiakin kiusaamista käsitteleviä kirjoja mutta Arvet on silti hyvä kirja omassa lajissaan. Se tuo tärkeän aiheen jälleen esille ja kertoo sen nuorten suulla melkolailla uskottavasti. Annoin kirjalle Goodreadsissa kolme tähteä.




Salla Simukka: Viimeiset



Kolme ystävystä, lukion viimeisellä luokalla, tekevät sopimuksen. Jokainen aikoo päästä eroon neitsyydestään ennen joulua. Remuava Rauha, aktivisti Venla ja runotyttö Milja ovat hyvin erilaisia mutta ovat olleet lukion aikana tiukasti yhdessä ja parhaita ystäviä. Jokainen lähee toteuttamaan tehtävää omalla tavallaan, ja jokaisen tarina on erilainen. Neitsyyden menetyksen etsiminen vain alkaa luoda juovaa tyttöjen välille; on vaikea kertoa asioista siihen liittyen toisille. Jokaisella on tehtävän suhteen omat ongelmansa, eikä kenenkään prosessi oli helppo.

Viimeiset on mielenkiintoinen ja nopeasti luettava kirja. Se on viihdyttävä  olematta kuitenkaan liian kepeä. Pidin kirjasta. Kansikuva on jollain tavalla aika hauska :D 


Holly Smale: Geek Girl: Kohellusta korkokengissä


Kohellusta korkokengissä jatkaa Geek Girlin seikkailua. Omalaatuinen mallintöitä tekevä nörttimäinen Harriet seikkailee tällä kertaa Japanissa. Jäädessään kesälomalle koulusta Harrietin suunnitelman kesälle menevät pilalle kun paras ystävä joutuu pakkolomalle Ranskaan. Vanhemmatkin ovat uppoutuneita odottamaan vauvaa. Keikka Japanissa tulee siis hyvään saumaan. Harriet pääsee asumaa kahden toisen mallin kanssa samaan asuntoon ja tuntuu tulevan heidän kanssaan yllättävän hyvin toimeen. Pian kuitenkin selviää, että Nick, Harrietin oletettavasti entinen poikauystävä on myös maisemissa mukana ja vieläpä seurustelee Harrietin kämppäkaverin kanssa. Kaiken kruunaa se, että ensimmäisistä kuvauksista lähtien Harrietin mallintyöt alkavat mennä pieleen, eikä kohellukselta vältytä.

Tämä kirja oli niin hyvän mielen kirja kuin voi vain olla. :) Parasta nuortenkirjahömppää ikinä, ja päähenkilö Harriet on niin symppis. ^^  Voin suositella luettavaksi kelle vain joka kaipaa hieman kevennystä elämään, ja vakavampien kirjojen väliin. Tämä on kevyt välipala olematta kuitenkaan liian hömppä; oikeastaan tämä on monella tavalla aika älykäskin kirja.


Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu


Ada Gootti, kuuluisan runoilijan Lordi Gootin tytär elää Kalmatollon kartanossa, jossa tilaa on paljon mutta seuraa vähän. Adan isä on vieläkin surun murtama Adan äidin vuosia sitten tapahtuneesta nuoraonnettomuudesta (vaimo oli kuuluisa nuorataiteilija, joka tippui katolta) eikä kestä katsella Adaa pitkään. Adan täytyy kulkea kartaossa isoissa kolisevissa kengissä, jotta isä pääsee tytärtään karkuun. Eräänä yönä Adan huoneeseen ilmestyy hiiren haamu, jonka seurauksena Ada lähtee seiikailemaan kartanoon, enemmän, ja tapaa viimein erilaisia hahmoja, jotka asuvat kartanossa. Eräänä aamuna Ada tutustuu myös kahteen muuhun lapseen, jotka asuvat kartanossa tiedemiesisänsä kanssa. Yhdessä lapset alkavat tutkia kartanoa ja päätyvät omituisten asioiden pariin. Kartanon tilusten vartija touhuaa jotain omituista ja siitä on otettava selvää.

Kirjassa on aivan ihana kuvitus. Juoni on mielestäni ehkä hieman sekava mutta kirja on kuitenkin hauska. Se sisältää myös viittauksia kirjallisuuteen. Adan entiset kotiopettajattaret ovat melko tutunoloisia hahmoja. Kalmatollon tiluksilta löytyy myös Salainen puutarha jona vieressä on vielä salaisempi puutarha :D

Kirja on etenkin kuvituksensa takia suositeltava kirja lastenkirjallisuuden ystäville.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Rästikirjojen miniarvioita part.2



Seuraavaa miniarviopläjäystä pukkaa. Tämän jälkeen on luvassa vielä kolmas tämmöinen, ja sitten pitäisi päästä jo reaaliaikaan näiden luettujen kirjoje kanssa. Vaan nyt kuitenkin miniarvioita kehiin aikuisten kirjoista. :)





Kati Tervo: Sukupuu:


Kati Tervon Sukupuu kertoo erään suvun monen eri sukupolven naisista. Kirja alkaa pienen Heidi Hukkasen suulla, joka muistelee pelottavaa mummoaan Adelea. Aikuisena utelias Heidi haluaa ottaa isoäidistään selvää, ja matkustaa jopa Saksaan asti selvittelemään asioita.

 Saksalainen Adele muuttaa suomalaisen miehen, Johanneksen, morsiammeksi Suomeen. Hän joutuu asumaan vastahakoisen anopin kanssa, Johanneksen olleessa toipumassa sodasta sairaalassa. Anoppi ei oikein ymmärrä Adelea eikä varsinkaan tämän kapioita ja muita hömpätyksiä. Adelen kohtaaminen Johanneksen kanssa ennen tämän paluuta kotiin, ei ole ollut kaikista kaunein. Joheanneksen palattua kotiin avioelämä kuitenkin alkaa, ja poika asettuu morsiammensa puolelle. Yhteiselämä ei ole kuitenkaan pelkästään helppoa.

Toisaalla Adelen toinen sisko karkaa kotoaan, ja päätyy asumaan Amerikkaan, ja adoptoi intiaanipojan. Kolmas ja nuorin siskoksista taas on henkisesti epävakaa ja päätyy ensin parantolaan,ja lopulta kaasukammioon.  Tyttöjen äiti taas jää yksin ilman tyttäriään, kaipaamaan. Kirjassa päästään myös Adelen anopin päänsisälle, ja tämän mietteisiin uudesta miniästä.

Sukupuu on lopulta Heidi Hukkasen piirtämä, tämän etsiessä tietoa sukunsa naisista. Jokaisen tarina on mielenkiintoinen ja koskettava. Miehet ovat statistien roolissa, jäävät sivuun vaikka ovatkin omalla tavallaan osa naisten elämää.

Sukupuu oli mielestäni mielenkiintoinen kirja, ja luin sen melkein yhdeltä istumalta.



Lionel Shiver: Poikani Kevin




Lionel Shiverin Poikani Kevin on roikkunut lukulistoillani pitkään, ja olen iloinen että sain senkin luettua viimein. Se on hyvin pysäyttävä kirja. Siitä ei ole helppoa kertoa palajastamatta liikaa. Kirja koostuu Kevinin äidin kirjeistä pojan isälle, joissa hän pohtii, mikä meni vikaan, ja mikä johti Kevinin kauheaan tekoon, joka on johdattanut tämän vankilaan. Onko pahuuns synnynnäistä, vai onko mahdollista että äiti voi olla jotenkin syyllinen poikansa kehitykseen. Äiti, joka ei edes olisi halunnut lasta.

Kirjassa on järkyttävä loppu. Tietenkin, sen tietää jo takakannen perusteella. Loppu onnistuu kuitenkin olemaan hivenen järkyttävämpi kuin  mitä osasin olettaa. Lukukokemus on vahva, ja ahdistavakin. Kirja herättää totisesti ajatuksia. Ja on se myös taidolla kirjoitettu. En tiedä olisinko pystynyt lukemaan tätä, jos  minulla olisi omia lapsia. Järkyttävä tämä oli jo ilmankin.




Hernan Rivera Letelier: Elokuvankertoja:



Elokuvankertoja on tavallaan aivan ihana kirja mutta toisaalta myös hieman traaginen. Päähenkilö Maria Margaritan perhe elää köyhässä kaivoskaupungissa Chilessä itsekin köyhinä. Elokuviin voidaan lähettää vain yksi perheenjäsen, ja Marian ja tämän suuren veljeskatraan kesken järjestetään kilpailu. Jokainen käy katsomassa saman elokuvan, ja kertoo perheelle mitä elokuvissa tapahtui. Elokuvasta eläväisimmin kertoo Maria, ja näin hänen aletaan lähettää aina katsomaan uutta elokuvaa ja kertomaan siitä perheelleen. Lopulta myös naapurusto kerääntyy katselemaan Marian kerrontaa, ja pian koko kylä ilmestyy katsomaan ja alkavat maksamaan pientä vapaaehtoista maksua.

Elokuvankertoja on lumoava pieni tarina köyhästä perheestä, ja sen tyttärestä, joka osaa kertoa elokuvista taianomaisesti. Hän tarjoaa pakoa arjesta köyhille ihmisille, jotka eivät pysty maksamaan elokuvalipun hintaa, ja katsomaan itse. Lahjakkuus kuitenkin johtaa lopulta myös kauanskantoisiin seurauksiin. 

Elokuvankertoja on kutienkin ennen kaikkea ylistyst tarinoille, ja elokuvalle. Se kertoo siitä miten tarinan kuuleminen voi tehdä elämästä himpun verran parempaa huonoissakin olosuhteissa.


Doris Lessing: Kissoista


Kissoista on Dorin Lessingin ylistys kissoille, ja sisältää ihanasti kirjoitettuja tarinoita hänen elämänsä kissoista. Se on hyvänmielenluettavaa vaikka surullisilta hetkiltäkään ei vältytä. Kirjasta puskee läpi kissojen sielu, ja se on kirjoitettu suurella sydämellä.

Lessing kirjoittaa kissoista mielenkiintoisesti, ja kauniisti. Kirja on todellisen kissaihmisen taidonnäyte ja sopii luettaviksi kissojen ystäville. En oikein osaa tätä muuten kuvailla. Sanon vain tämän; jos pidätte kissoista, lukekaa tämä!




Anna-Leena Härkönen: Laskeva Neitsyt ja muita kirjoituksia


Olen pitänyt Anna-Leena Härkösen kirjoista aina. Niin hänen romaaneistaan kuin elämänkerrallisista teoksistaan. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kolumni-kokoelma, jonka olen häneltä lukenut. Ja voi kuinka nauroin tätä lukiessani.

Kirja sisältää Anna-Leena Härkösen  Anna-lehteen kirjoittamia kolumneja vuosilta 2003-2011. Härkönen kirjoittaa ihanan ironiseta ja sanoisinko näpsäkkää tekstiä, jolle ei voi olla nauramatta. Erityisesti hänen perheeseensä ja poikaansa liittyvät kolumnit olivat hyviä ja hersyviä. Oikeastaan kaikki kirjat kolumnit olivat jotenkin naiseuteen liittyviä, mikä toki ei ole ihmekään siihen nähden että ne on kirjoitettu alunperin naisten lehteen.

Mukavan keyttä ja nopeaa lukemista siis, ja viihdettä parhaimmillaan. Ja tämän lukeminen sai minut innostumaan pitkästä aikaa Anna-Leena Härkösestä. Tänään juuri lainaisin ja luin yhden hänen romaaneistaan. :)

maanantai 2. marraskuuta 2015

Rästikirjojen miniarvioita part. 1


Rästpostausten jono alkaa olla melkoinen, joten ajattelin purkaa sumaa hieman tekemällä useamman postauksen miniarvioita, jotta samaan postaukseen tulee monta kirjaa. Aloitan näiden tekemisen muutamasta nuorten kirjasta, jotka olen lukenut alkusyksystä. 


Kerstin Gier: Lupaus: Unien ensimmäinen kirja



Lupaus aloittaa Kerstin Gierin kirjoittaman kirjatrilogian. Olen lukenut Gieriltä sarjan Rakkaus ei katso aikaa kokonaan ja postannutkin siitä. Koska pidin kyseisestä sarjasta todella paljon, piti minun ehdottomasti ottaa luettavaksi hänen uudemman suomennettavan trilogiansa ensimmäinen osa.

Lupaus oli hyvin samankaltainen kuin Rakkaus ei katso aikaa - sarjan alku. Tosin samalla se oli myös täysi erilainen. Alkuasetelma on hyvin tuttu ja samantapainen kun ensimmäisessä trilogiassa; nuori tyttö käy lukiota, ja päätyy outojen tapahtumien keskelle. Aikamatkustuksen sijasta tyttö matkaa unissa.

Kirja oli mielenkiintoinen ja lopussa odotti yllätys. Seuraavan osankin luen varmasti, kun se joskus tulee.


Siri Kolu: Metsän pimeä


Metsänpimeä oli hyvin hämärä mutta samalla myös hyvin mielenkiintoinen kirja. Siinä lukiota käyvä Laura Ranta joutuu metsänpauloihin. Koulussa äidinkielenkurssilla käydään metsäaiheista kirjallisuutta läpi, joka on hieman mystistä ja vetää koko luokan mukanaan, tai lähinnä pienen joukon Lauran ystäviä. Eräänä päivänä Laura menee metsään makaamaan ja tuntemaan metsän ympärillään. Joku kuitenkin seuraa häntä, ja pian nuoret pitävät metsänpiiriä. Jonkin ajan päästä meininki menee oudoksi, ja metsäleikeillä on yllättävät seuraukset.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. Toisessa Laura on aloitteleva kirjallisuuden opiskelija, ja toisessa hän muistelee lukion viimeisen syksyn tapahtumia, joista on kulunut jo useampi vuosi, sillä Laura on ollut siinä välissä pari vuotta Au pairina ulkomailla. Tarina menneisyyden tapahtumista paljastuu lukijalle pala palalta. Metsänpimeä käsittelee aika rankkojakin aiheita, ja on melko syvällinen nuortenkirjaksi. En ole aivan varma mutta saatta olla, että tämä kirja on kaksoisluokiteltu sekä nuorten että aikuisten kirjaksi.

Itse annoin tälle kolme tähteä Goodreadsissä. Kirja oli kyllä hyvä ja mielenkiintoinen mutta siitä puuttui minin kohdallani jokin asia, joka olisi voinut tehdä siitä vielä yhden tähden arvoisen



Lauren Conrad: Style - tyylikirja 




Tämän kirjan lainasin silkasta uteliaisuudesta. Se osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi, vaikka itse en Lauren Conradin tyylistä ole niin vaikuttunut. Kirjassa oli kuitenkin ihan hyviä vinkkejä vaatekaapin kulmakviksi, sekä selkeitä kampaus - ja meikkiohjeita. Kirjan luki nopeasti, ja siinä oli laadukkaat valokuvat, ja selkeä rakenne.

Ei tämä tyylikirja nyt järisyttänyt maailmaani aivan älyttömästi mutta kyllähän sen ihan mielellään luki ja pläräsi läpi. Sen enempää en tästä oikein osaa sanoa.



maanantai 28. syyskuuta 2015

Lisa Genova: Edelleen Alice & Puolinainen


Koska minulla on aikamoinen rästipostausten jono odottamassa pääsyä blogiin, päätin kirjoittaa kahdesta saman kirjailija kirjasta samaan postaukseen. Lisa Genovan Edelleen Alice sekä Puolinaninen ovat käsittelyssä tässä postauksessa.






Genovan teos Edelleen Alice on roikkunut lukulistallani jo blogin alkuajoista saakka, ja vasta tänä, tai no nyt jo viime kesänä onnistuin kirjan lukemaan. Edeelleen Alice kertoo Alice-nimisestä viisikymppisestä naisesta joka kuulee sairastavansa varhaiseiän Alzheimerin tautia. Kaikki alkaa siitä kun Alice huomaa tulleensa hajamielisemmäksi. Alicen maailma kääntyin nurinniskoin. Hän on pykologian professori ja tutkija yliopistolla, ja elämä sairauden kanssa muuttaa kaikein. Alice alkaa unohdella aluksi pikkuasioita lähihistoriasta, ja alkaa unohtelemaan koko ajan lisää. Hän yrittää jatkaa työskentelyä professorina mutta unohtaa esimerkiksi luennolle mennessään olevansa luennoitsija, ja jää odottelemaan muiden opiskeljoiden kanssa lehterille luennon alkua. 

Vähän  kerrassaan Alice alkaa menettää minuuttaa ja unohtamaan pala palalta enemmän ja enemmän itsestään ja läheisistään. Alice tuntee olevansa taakkana perheelleen, ja päättää jo pian diagnoosinsa jälkeen jättää itselleen ohjeet, miten toimia siinä vaiheessa kun tietyt asiat eivät enää ole selviä hänelle. Kirjassa kuljetaan pitkä ja raskas matka Alicen kanssa hänen yrittäessä pitää kiinnii itsestään viimeiseen asti. Samalla lukija joutuu miettimään sellaista millainen elämä on laadultaan elämisen arvoista.

Edelleen Alice on todella koskettava ja samastuttava tarina vaikka itse olen vielä paljon nuorempi kuin kirja päähenkilö eikä minulla ole sinänsä tarttumapintaa aiheeseen. Kirja kuitenkin onnistui olemaan vaikuttava lukukokemus siitä huolimatta. Suosittelen kyllä.



Puolinaninen on Genova uudempi kirja, ja sekin käsittelee neurologista sairautta, joka on kuitenkin täysin erilainen kuin Alzhaimerin tauti. Oikeastaan kyse ei ole niinkään sairaudesta kuin onnettomuuden aiheuttamasta aivovammasta. 

Puolinainen kertoo Sarahista; työnarkomaanista ja kahden pienen lapsen äidistä, joka loukkaantuu vakavasti auto-onnettomuudessa. Kiireinen elämä työn ja perheen tasapainoilun välillä muuttaa onnettomuuden myötä mutoaan sillä Sarah kärsii sen seurauksena aivovammasta joka vie häneltä tietoisuuden kaikesta hänen vasemmalla puolellaan. Sarahin pitää opetella kaikki uudestaan aina syömisestä ja kävelemisestä lähtien. Alkaa pitkä toipumisprosessi jonka aikana Sarah uskoo pitkään saavansa entisen elämänsä takaisin sellaisenaan. Täydellisestä toipumisesta ei ole kuitenkaan takeita, ja Sarah joutuu mukautumaan vammansta takia uudenlaiseen vähemmän kiireiseen ja enemmän perhekeskeiseen elämään.Samalla Sarah saa apua yllättävältä taholta.

Puolinainen on mielenkiintoinen kirja, ja samalla myös koskettava. Kirjassa on kuitenkin toiveikkaampi pohjavire kuin edelleen Alicessa. Sarahin vamma ei johda kuolemaan, ja siinä on kyse vain sopeutumisesta ja uudenlaisesta elämästä. Joskin se vaatii kamppailua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sarah tuntee välillä elävänsä puolinaisen elämään vammansa takia. Kirja kuitenkin opettaa ainakins en, että mihin vain voi sopeutua. Vaikka elämän voikin muotoutua erilaiseksi kuin sen on suunnitellut, ei se ole sen huonompaa. Vain erilaista.

Pidin kirjasta valtavasti. Lisa Genova osaa kirjoittaa todella koukuttavasti ja elämänmakuisesti.

maanantai 31. elokuuta 2015

Ellinor Rafaelsen: Katja New Yorkissa & Katja Englannissa




Jatkoin sitten sen lut..anteeksi Katjan seikkailujen lukemista (hei, älkää sit ottako tota alkua tosissanne, en oikeesti ole ihan noin tuomitseva ;))  Luin kaksi sarjan ensimmäistä osaa, jotka edeltävät järjestyksessään sitä maratonilla lukemaani seikkailua. Luin kirjat Katja New Yorkissa ja Katja Englannissa. Jälkimmäinen oli jo ensimmäistä ja kolmatta parempi, tai ainakin mielenkiinto säilyi paremmin :D

(Näillä kirjoilla pääsen sitten myös eteenpäin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa , koska Katja-kirjat ovat norjalaisen kirjailijan kynästä ;))

Ajattelin nyt blogata näistä kahdesta kirjasta nyt yhdessä, koska haluan joskus päästä näiden postauksien kanssa ajan tasalle.

Katja New Yorkissa: 

Katja-sarjan ensimmäisessä osassa tytön vanhemmat pudottavat pommin juuri kun Katja on saanut vastakaikua ihastukseltaan Oliverilta; koko perhe on muuttamassa isän työn perässä New Yorkiin. Aikansa Katja kiukuttelee ja hangoittelee vastaa, sekä yrittää vakuutta vanhempsan siitä, että hän voisi jäädä kotikaupunkiinsa Osloon asumaan isoäitinsä kanssa. Mikään ei kuitenkaan auta, ja koko perhe muuttaa New Yorkiin. Katjan poikaystäväksi alkanut Oliver lupaa kirjoitella Katjan kanssa kirjeitä vaikka varoittaakin ettei ole kovin hyvä kirjoittamaan niitä. New Yorkissa Katja saakin odottaa pojan kirjeitä turhaan. Aluksi New Yorkissa oleminen on jännittävän uutta mutta jännyyden hiipuessa Katjalla alkaa olla tylsää. Koska vanhemmat eivät uskalla päästää häntä yksin liikkeelle, hän tapaa oman ikäisiään ystäviä vain koulussa. Katjan pikkuveli puolestaan saa kavereita samasta taloyhtiöstä, koska siella asuu tämän ikäisiä lapsia. Lopulta Katja alkaa käyttäytyä holtittomasti menemällä yksin kaupungille. Jonain päivänä hän tapaa kamerliikkeessä David nimisen miehen jonka kanssa hän lähtee juonitelleen vastoin vanhempiensa tietymystä yökerhoon. Tämä retki ei aivan ongelmitta tietenkään suju..

Täytyy sanoa, että en oikein tajua päähenkilöä ja hänen mielenliikkkeitään. Tässä kirjassa Katja on hyvin sinisilmäinen ja erittäin ärsyttävä valittava teini. Selittynee hänen nuorella iällään. Koko kirja on Katjan kapinointia uutta asuinkaupunkia vastaan. Tyypp on aika itsekeskeinen, ja suoraan sanottuna ärsyttävä. Miksiköhän olen teininä tykännyt näistä kirjoista :D Vaikka henkilöhahmo ärsyttää niin silti tämän kirjan lukeminen oli aika vaivatonta. Kepeä välipalakirja siis, ja en tiedä, joskus on kiva ärsyyntyä kirjojen kanssa. :D Olen ehkä hieman outo.

Katja Englannisaa:

Tässä kirjassa Katja lähtee kaveriensa kanssa Englantiin kielikurssille. Myös Oliver on mukana mutta tietenkin on eri isäntäperheessä. Katja pääsee samaan isäntäperheeseen ystävänsä Pian kanssa. Isäntäperhe on mukava ja heillä on yksi lähellä Katjan ja Pian ikiä oleva poika. Katja seurustelee Oliverin kanssa mutta yhtäkkiä isäntäperheen pojan ystävä houkuttelee Oliveria enemmän. Katjan ja Oliverin suhde on pienessä kriïsissä kurssin loppuun asti mutta he palaavat yhteen viimeisenä viikonloppuna kun koko poppoo menee Lontooseen. Kirjan jännäritarina liittyy Katja isäntäperheen pojan ystävään ja tämän perheeseen. Katja pääsee tätä kautta turkisväärentäjien jäljille, ja nuuskittuaan liikaa, joutuu jälleen vaaraan...

Tässä kirjassa jännitysmomentti ja siihen liittyvä tarina on paljon mielenkiintoisempi kuin esimerkiksi tuossa ensimmäisessä Katja-kirjassa. Henkilönä Katja on tosiaan edelleen ärsyttävä ja keskenkasvuinen sekä kevytkenkäinen. Hän ei oikeastaan näe vikaa omissa toimissaan mutta on silti verisen loukkaantunut kun Oliver yrittää tehdä häntä mustasukkaiseksi.

Ihan jees tämä kirja kuitenkin oli, ja pidin enemmän tästä kuin Katjan seikkailusta New Yorkissa. Voi olla että luen lisää Katja-kirjoja ja katson minne suuntaan ne kehittyvät.

perjantai 28. elokuuta 2015

Neil Gaiman: Hautausmaan poika




Neil Gaiman on monipuolinen kirjailija, ja on kirjoittanut niin aikuisille kuin lapsille ja nuorillekin suunnattuja kirjoja. Tämä kyseinen kirja on nuorille ja lapsille suunnattua tuotantoa. Mielestäni sen tarina sopii todella hyvin myös meille aikuisillekin. Ainakin jos olemme spefi-kirjallisuuden perään. Voin sanoa jo näin aluksi, että tämä kirja on yksi parhaita teoksia, joita olen Gaimanilta lukenut. 

Hautausmaan poikaa kertoo Eikusta (varsinaiselta nimeltään Ei-kukaan Owens), joka asuu hautausmaalla, ja jonka kasvattivanhemmat ovat kummituksia. Eikku on kuitenkin aivan elävä poika tosin hän on saanut kunniakuolleen arvonimen hautausmaalla. Vaikka hänen vanhempansa ovat haamuja on hänellä myös hieman lihallisempikin kaitsija nimittäin hänen holhoojansa Silas. Eikku asuu hautausmaalla koska hänen koko perheensä on murhannut Jack-niminen murhamies, ja Eikku oli ainoa joka pelastui tuhoyöltä sillä hän pääsi pakoon ja vaelsi taaperona läheiselle hautausmaalle. Nyt Silas yrittää Eikuin varttuessa pitää huolta siitä, ettei Jack, joka on edelleen Eikun perässä,löydä tätä.

Eikun elämä hautausmaalla on yhtä seikkailua, ja muutaman kerran jopa vaarallista. Hän astuu muun muassa guuliportista, ja käy ulkomaailmassa ilman Silaksen lupaa. Eikku on aika onnellinen hautausmaalla mutta kasvaessaan hän haluaa yhä enemmän muiden hengittävien seuraan. Hän menee esimerkiksi kouluun, mikä ei sekään osoittaudu kauhean turvalliseksi. Lopulta tulee päivä kun Eikku joutuu asettautumaan maailman Jackeja vastaan. Mitenhän Eikun käy?

Hautausmaan poika on upeasti kerrottu tarina varttumisesta vaikka se sijoittuukin hieman erilaiseen ympäristöön. Kirjan sivuilla on välillä myös hyvin hautausmaan tunnelmaan sopivaa kuvitusta. Eikun seikkailut ovat jännittävää luettavaa ja Gaimanin huumorin säilä on myös vahvasti mukana tässäkin kirjassa. Gaiman taitaa maagisen realimsin todella hyvin, ja Hautausmaan Poika on yksi taidonnäyte sillä saralla. 

Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Etenkin jos Gaiman on jo ennestään tuttu kirjailija, kehotan teitä tarttumaan tähänkin kirjaan, sillä kuten aiemmin kirjoitin, on tämä mielestäni yksi parhaista Gaimanin kirjoittamista kirjoista.

torstai 27. elokuuta 2015

John Green: Kaikki viimeiset sanat




John Green ja hänen kirjansa ovat olleet jo pitkään suuri hypetyksen aihe. Kaikki alkoi Tähtiin kirjoitetusta virheestä, ja nyt kirjailijan aikaisempaa tuotantoa on myös suomennettu, ja kaikki ovat lääpällään. On myös heitä joihin Green ei iske. Tämä on toinen Greenin kirja, jonka olen lukenut ja voin sanoa kuuluvani tuohon ensimmäisenä mainitsemaani joukkoon; olen lääpälläni herran kirjoihin. Ainakin näihin kahteen, jotka olet lukenut. Tämä kirja oli minulla luvun alla heinäkuussa, kun pidin sitä mukanani sukuloimis/mökkireissullani.

Kaikki viimeiset sanat kertoo Miles Halterista joka vaihtaa koulua oman kaupunkinsa julkisesta koulusta Culver Creekin sisoppilaitoksen aivan toiselle paikkakunnalle. Miles on hieman erikoinen tapaus, joka on todella kiinnostunut ihmisten viimeisistä sanoista. Hän lukee suurten kirjailijoiden elämnkertoja ja muista todella monien ihmisten viimeiset sanat. Culver Creekissä Miles ystävystyy oitin huonetoverinsa Chipin kanssa. Chip esittelee Milesille oman ystäväpiirinsä, johon kuuluu mielenkiintoinen Alaska-niminen tyttö, johon Miles rakastuu oikopäätä vaikka saakin kuulla Alaskalla olevan erästä toista koulua käyvä poikaystävä.

Elämä ja koulunkäynti Culver Creekissä on omalaatuista, ja Miles ja hänen uusi ystäväpiirinsä ottaa yhteen koulun rikkaiden oppilaiden jengin kanssa. Alkaa keppostelukierre, jonka aikana nuoret tekevät toisillee mitä mielikuvituksellisempia jekkuja. Elämä on melko mukavaa vaikka kiinni jäämisen uhka häilyy yllä ja pelko koulusta erottamisesta on läsnä koko ajan. Miles kuitenkin viihtyy uusien ystäviensä kanssa todella hyvin, etenkin monet kaksinkeskiset keskustelut Alaskan kanssa ovat Milesille elämän suola. Kaikki tuntuu menevän hyvin vaikka Alaska tuntuu välillä kovin alakuloiselta, sillä hänen äitinsä on kuollut kun Alaska on ollut pieni. Ystävyys ja hauskan pito ovat kuitenkin kantava voima niin Milesille kuin Alaskallekin. Kunnes tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken.

Kaikki viimeiset sanat on tavallaan Milesin kasvutarina. Se kuvaa elämää Culver Creekissä ennen ja jälkeen suurta käännekohtaa, ja on ikäänkuin Milesin kertoman tarina käännekohdan jo tapahduttua. Kirja onkin jaoteltu osiin ennen & jälkeen. Vaikka kyseessä on nuotenkirja, tarkemmin sanottuna tosin nuorten aikuisten, on se todella syvällinen ja ajatuksia herättävä. Jo pelkästään Milesin harrastus kerätä suurmiesten (ja naisten) viimeisiä sanoja on todella mielenkiintoinen. Kirjassa on paikoitellen aika synkkiä teemoja mutta nuorten keppostelu ja Greeni tapa kirjoittaa elävää ja paikoitellen hauskaa tekstiä keventää lukijan taakkaa todella onnistuneella tavalla. Tämä on yksi mielenkiintoisimmista nuorten kirjoista, jotka olen lukenut tänä vuonna.

John Green tuntuu olevan mielipiteitä jakava kirjailija. Monet rakastuvat hänen teoksiinsa päätäpahkaa ja toiset eivät ymmärrä kaikkea hypetystä. Minulle John Green ja tämä Viimeiset sanat iskee kyllä aivan täydeltä laidalta. Voisin sanoa Greeniä tällä hetkellä jopa yhdeksi lempikirjailijakseni. Tämän kirjan lukemisesta on kohta jo pari kuukautta ja silti vieläkin se koskettaa minua kun ajattelenkin sitä. Suosittelen John Greeniä kaikille. Sillä varoituksella tosin, että kaikki eivät tämän kirjailijan kirjoista välttämättä pidä. Tosin joihinkin kirjailijan teokset uppoavat kuin puuro hullulle ;)

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Anna Jansson: Haudan takaa



En ole ennen lukenut Anna Janssonin dekkareita. Tuossa kesällä sattui kirjailija teos olemana pikalainojen hyllyssä saatavilla, ja nappasin sen mukaani. Sain samalla ensimmäisen kirjan luettua Kirjallinen retki Pohjoismaissa - haasteeseen Ruotsin kohdalle :)

Kirja on Maria Wern -sarjaa, jota en sitäkään ole ennen lukenut. Enkä näemmä osaa aloittaa alusta sarjan lukemista mutta ei sillä nyt ole niin suurta merkitystä, sillä kirjat ovat jatkumoa vain Maria Wernin henkiläkohtaisen elämän tiimoilta. Eli en jaksa nähdä vaivaa, ja lukea näitä juuri julkaisemisjärjestyksessä. :D 

Kiinnostukseni heräsi tähän kirjaan puhtaasti sen takakannen perusteella. Kirjan sanottiin kertovan roolipeliryhmästä ja sen tiimellyksissä kadonneesta 16-vuotiaasta tytöstä. Gotlannissa, jossa Maria Wern siis asuu, kokoontuu ryhmä roolipelaajia jonkin linnan alueelle pelaamaan vampyyri-peliä, jonka säännöt on laatinut innokas opiskelija Botel Hellsten, joka vaikuttaa todella pakkomielteiseltä tyypiltä. Tyttö nimeltään Malva on Botelin mielestä täydellinen pari hänen esittämälleen vampyyrijohtajalle, joten hän haluaa Malvan roolipelissä nousevan haudasta ja ottavan paikkansa rinnallaan. Kun Malva katoaa epäilykset kääntyvät tähä larppausryhmään ja sen johtajaan. Onki Botel Hellstenillä puhtaan jauhot pussissaan vai jotain tekemistä katoamisen kanssa?

Mitäpä nyt osaisin sanoa tästä kirjasta. Se oli ihan perushyvä dekkari mutta jäin silti hieman pettyneeksi. Luulin että larppauksella olisi ollut suurempi rooli kirjassa. Jokseenkin juoni tuntui välillä ehkä hieman liian heppoiselta ja clisheiden täyttämältä. Jäi kirjasta kuitenkin ihan okei jälkimaku, ja saatan tarttua Janssonin dekkarehin myöhemminkin. Kirja oli kuitenkin nopealukuinen, eikä minun tehnyt mieli kertaakaan jättää sitä kesken.

maanantai 24. elokuuta 2015

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa



On elokuun viimeinen kokonainen viikko, ja minä olen rästipostauksien kanssa menossa vasta kirjassa, jonka luin juhannuksena :D O-ou. Vielä on silti toivoa, että pääsen näiden postausten kanssa reaaliaikaan vielä tämän vuoden puolella.

Kuolema Ehtoolehdossa, mitä siitä sanoisin. Odotukseni ylittivät sitä lukiessani moninkertaisesti. En olisi uskonut, että vanhuksista kertova kirja voisi oikeasti olla niin äärettömän hyvä. Tai no, mitä ihmettelemistä siinä on. Ovathan vanhat ihmiset kiinnostavia, ja kaiken hypetyksen arvoisia. Etenkin arvostuksen vaikka kirjan vanhukset eivät olleet järin arvokkaasti käyttäytyviä vaikka kaiken arvokkuuden ansaitsevatkin. :D Kirjan päämummelit olivat hulvattomia! Samaistuttavia ja ihania. Suloisia mummonhöppänöitä vaikkakin todella viisaita ja terävänäköisiä. Irma ja Siiri (Siiri oli minunkin mummoni nimi näin ohimennen, vaikka ei sinällään liitykään tähän kirjaan) käyttävät päivänsä korttia pelaten ja muiden vanhusten kanssa juoruillen. Silti he saavat myös omaa rauhaansa omissa pikku yksiöissään palvelutalossa. Siiri rakastaa myös ratikalla kulkemista pitkin Helsinkiä.

Kun palvelutalon mukava kokkipoika kuolee hämärissä olosuhteissa, alkavat hälytyskellot soida mummojen päissä. Koko palvelutalossa ja sen johtajassa on jotain outoa. Yhdessä mummelit alkavat tutkia asioita tarkemmin, jonka jälkeen Irmasta tulee aivan höperö. Ennen suhteellsien järkevässä kunnossa olevan Irman muutos, ja tämän siirto talossa dementikoille tarkoitettuun Ryhmäkotiin nostattaa Siirin epäluuloja entisestään ja hän yhdistää voimansa entinsen äidinkielenopettaja Anna-Liisan. Mitä kaikkea Ehtoolehdon kulisseista löytyykään?

Kuolema Ehdoolehdossa on ihanan viihdyttävä kirja, jonka henkilöhahmot ovat vertaansa vailla. Vanhukset ovat mahtavia! Monta kertaa olisi tehnyt mieli nauraa ääneen tätä kirjaa lukiessa. Koko tarinan pohjalla on kuitenkin myös syvempi merkitys. Vanhusten hoito ja sen puutteet herättävät ajatuksia. Kauhistuttavia ajatuksia. Toivottavasti totuus ei ole aivan yhtä raadollinen. Onneksi tässä kirjassa vanhuksille käy vielä melko hyvin. 

Tämä kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja haluan ehdottomasti lukea Ehtoolehdon vanhuksista vielä lisää.








maanantai 17. elokuuta 2015

Deborah Spungen: Nancy




Luin tämä kirjan ensimmäisen kerran jo joskus yläasteella. Kun sitten näin tämän erään kerran tuossa kesällä kirjastossa, oli minun pakko lainata se. Halusin nähdä, tekeekö se vielä saman vaikutuksen kuin ennen. Tekihän se, vaikka aikuisena oleminen sitä lukiessa toi toki aivan omanlaisensa vivahteen lukukokemukseen. 

Deborah Spungen on kirjoittanut kirjan tyttärestään Nancy Spungenista, joka tunnettiin parhaiten hänen suhteestaan Sex Pistolsin laulajaan Sid Viciousiin. Sid & Nancy ovat melkoinen Punkin ja populaarikulttuurin ilmiö, joista on tehty elokuvakin. Tämä kirja on kirjoitettu sen jälkeen, kun Nancy kuoli Sidin tappamana hotellihuonessa, ja se alkaa jo kauan ennen tätä tapahtumaa. 

Alussa koemme Deborahin kanssa synnytyksen, joka ei menekään niin kuin piti; ja Nancy syntyy maailmaan napanuora kaulan ympärillä kärsien happivajauksesta. Lapsi kuitenkin selviää, ja lopulta äiti ja tytär pääsevät kotiin. Happy end? Ei oikeastaan. Vauva on alusta saakka hankala ja huutaa koko ajan. Deborah on neuvoton eikä lääkäreistä tunnu olevan apua. Perheeseen syntyy kaksi lasta lisää mutta esikoisen ongelmat eivät helpota, enimmäkseen pahenevat. Vanhemmat kokeilevat kaikkea, ja lopulta Nancy on pakko laittaa kotoa pois perhekotiin, jossa Nancy näyttää hetkellisesti paranevan hieman. Kunne tuttu ja turvallinen muuttuu paikan työntekijöiden vaihtuessa. Nancy karkailee. Lopulta Nancy laitetaan paikkaan, joka vain ruokkii hänen kehitystään hurjaksi nuoreksi naiseksi. Hän menettää neitsyytensä nuorena etc.

Jossain vaiheessa älykäs Nancy menee yliopistoon saaden sieltä kuitenkin potkut sekaannuttuaan huumeiden myyntiin. Deborah ei enää tiedä mitä tehdä. Mikään ei ole auttanut Nancya. Onneksi kaksi muuta lasta ovat kasvaneet normaaleiksi nuoriksi aikuisiksi. Nancy on maailmalla ja elää punkin alamaailmassa ja matkustaa Englantiin. Englannissa hän tapaa Sidin ja näiden kahden punkikonin matka alkaa.

Deborahin tarina Nancystä on kiinnostava. Paikoitellen järkyttävä, ja melko turhauttava. Nancy on systeemin uhri, jossa lääkärit ja muut ammattilaiset eivät ole pystyneet häntä tai hänen perhettään auttamaan. Toisaalta äiti Deborahkin vaikuttaa lähinnä helpottuneelta kun Nancy muuttaa kotoa. Kirjasta saa kuvan että äiti syyttää Nancyn ongelmista kaikkia muita paitsi itseään vaikka välillä tunteekin huonoa omaa tuntoa. Punkkia Deborah ei tajua, eikä Sex Pistolsin suosiota, sillä hänestä niiden musiikki kuulostaa huonolta ja huonosti soitetulta.

Rivien välistä selviää jotain Nancystä Sidin kanssa mutta heidän tarinansa jää Deborahin tulkinnan varjoon. Kuka tietää, mikä on oikea totuus Nancyn elämän viimeisen yön kohdalla. Tuskin kukaan.

Miltä sitten tuntui lukea uudestaan kirja, josta vaikutuin niin paljon yläasteella? Oikeastaan en muistanut tarkkaan koko tarinaa aiemmalta lukukerralta. Muistin vain että lukukokemus oli huikea. Niin se oli tälläkin kertaa mutta ehkä tajusin tarinan vähän paremmin näin aikuisena. Luin tämän todella nopeasti, joten mielenkiintoinen se ainakin oli, ja helposti luettava. Kirjan parhaus on tarinassa, ei niinkään Deborah Spungenin kirjallisessa ilmaisussa. Elämänmakuinen tarina.  

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lukumaratonilla luettujen kirjojen mini-arviot



On aika kirjoittaa maratonilla luetuista kirjoista postaus. Alunperin aioin kirjoittaa tässä samassa vain noista kahdesta kokonaan luetusta kirjasta mutta koska sain tuon Dexter-kirjan luettua tänään loppuun, ajattelin ympätä senkin tähän samaan. Ihan vain siitä syystä, että minulla on kirjapostauksia edelleen hirmuinen kasa rästissä :D Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää, vaan aloitetaan arvostelu ;)


Jennifer Worth: Hakekaa Kätilö!: Jäähyväiset nunnille


Olen lukenut kaksi aiempaa Kätilö-kirjaa jo aikoja sitten mutta en ole saanut niistä postauksia aikaan, ja voi olla etten enää viitsi kahdesta aiemmasta osasta postatakaan. Ajatuksia nämä kirjat kyllä herättävät, ja ovat olleet todella hyviä. Tällehän annoin oikein viisi tähteä goodreadsissä!

Nämä Kätilö-kirjat ovat Jennifer Worthin muistelmateoksia ja löytyvät ainakin meidän kirjastossamme elämänkertaosastolta. Worth toimi kätilönä ja aluesairaanhoitajana Itä-Lontoon satama-alueilla toisen maailmansodan jälkeen 50-luvulla. Hän toimi sairaanhoitajana nunnien ylläpitämässä kätilöpalvelussa köyhille naisille. Jäähyväisen nunnille on nimensäkin mukaisesti sarjan viimeinen kirja. Siinä päästään mukaan niin synnytyksiin kuin ällöttävän sovinistiseen diabeetikkoon ja tämän vaimoon kuin erään perheen kohtaloihin, joka kärsii Tuberkuloosin takia. Samalla kirjassa tulee vastaan myös keveämpiä aiheita, jotka saavat nauramaan. Erään vanhan nunnan, sisar Monica Joanin seikkailut saavat hymyn kenen tahansa huulille. Päästäänpä kirjassa seuraamaan omalaatuisen sairaanhoitajan Chummyn romanssin syntymistä, ja häitä. Lopussa Worth kirjoittaa vielä toisten hoitajien sekä hoitajanunnien kohtalot; mitä heille kirjan tapahtumien jälkeen tapahtui.

Suosittelen tätä ja muita Kätilö-kirjoja lämpimästi kaikille vähänkin 50-luvusta ja kätilöistä sekä naisten asemasta kiinnostuneille. Tämä on todella mielenkiintoista luettavaa.


Ellinor Rafaelsen: Katja Norjan kesässä



Luin näitä Katja-kirjoja aikoinaan. Joskus yläasteikäisenä ehkäpä. Muistan pitäneeni niistä valtavasti silloin, onhan niiden päähenkilö kaimani (jos ette tienneet niin oikea nimeni on Katja). Joten kun (enmuistamilloin) näin tämän kirjan kirjaston aulan vaihtokirja-hyllyssä, oli minun pakko ottaa se kotiin. Nyt maratonin aikana tulin tarttuneeksi siihen viimein.

Täytyy sanoa, että vaikka tarina kirjassa oli ihan ok, petyin tähän kirjaan melko paljon. Muistelin näiden olleen paljon parempia. Nyt tämä tuntui lähinnä pula-ajan Neiti Etsivältä, joista olen nauttinut aikuisiälläkin. Järkytyin tässä kirjassa ensimmäiseksi siiä, että päähenkilö Katja seurustelee erään kotikaupunkinsa pojan kanssa mutta ollessaan mummonsa luona kyläilemässä toisella paikkakunnalla, rakastuu heti ensimmäiseen kaksilahkeiseen, jonka tapaa. Viatontahan meininkin sinänsä on, koska kirjassa hieman pussaillaan. Järkyttävää on silti sekin, että Katja ei kerro poikaystävälleen pussailleensa toista, eikä tunnu juuri omantunnontuskiakaan kärsivän. Toinen järkytys tuli kun jossain kohti kirjaa käytettiin neekeri-sanaa. No okein, tämä on kirjoitettu 90-luvulla ja sillon oli kaupoissa vielä neekerinpusu nimisiä makeisiakin mutta silti. En tykkää tuon sanan käytöstä ollenkaan mutta vanhoissa kirjoissa (etenkin vielä tätä vanhemmissa) sitä on kuitenkin kestettävä.

Itse jännitystarina oli ehkä hieman epäuskottava ja liian nopeasti etenevä. Kirja oli kuitenkin tavallaan ihan viihdyttävä, joten ei se aivan paska ollut. Olipahan kuitenkin ok. Saa nähdä uskallanko tarttua muihin Katja-sarjan kirjoihin enää uudestaan. Ehkä joskus :D


Jeff Lindsay: Dexterin pimeät unet


Dexter Morgan, tuo hurmaava sarjamurhaaja on tuttu ainakin minulle itselleni jo ennestään HBO:n samannimisestä tv-sarjasta, jonka ykköskausi jäljittelee tätä kirjaa melko tarkasti. Loppu vain on ihan erilainen ;)

Dexter on Miamin rikospoliisissa veritutkijana toimivan laborantti ja päällepäin hurmaava ja tuikitavallinen nörtti. Hänellä on kuitenkin salaisuus; Synkkä Kyytiläinen, joka kuiskii hänen korvaansa tasaisin väliajoi. Dexterin kasvatti-isä, jo edesmennyt Harry Morgan on nähnyt Dexterin todellisen luonteen jo tämän ollessa lapsi ja saanut ehkä hieman kieroutuneen idean muovata Dexteristä hyvä sarjamurhaaja. Harry on koulinut Dexterin tyydyttämään Synkän Kyytiläisensä tappamalla vain pahoja ihmisiä; toisia sarjamurhaajia. Dexter toteuttaa itseään hyvin ja peittelee jälkensä tarkkaan. Hallitun Dexterin elämä menee kuitenkin raiteiltaan kun joku alkaa tappamaan ilotyttöjä kaupungissa jokseenkin yhtä tarkalla tavalla kuin Dexter murhaa pahoja ihmisiä. Tästä alkaa jonkinasteinan kissa-hiiri leikki. 

Kirja on kirjoitettu hyvin säntillisesti ja luvut ovat halllittuja kokonaisuuksia. En tiedä onko se tahallista mutta kirjan tyyli mukailee päähenkilönsä tarkkuutta ja tyyliä melko samalla tavalla. Kirjoitustyyli on yhtä säntillinen kuin itse Dexter elämässään. Pidin kirjasta todella paljon, ja erityisen iloinen olin siitä, että se pystyi yllättämään minut huolimatta siitä, että olen katsonut kirjaan pohjautuvaa tv-sarjaa. Dexterin seikkailuja on kai lisääkin ja aion jossain vaiheessa lukea näitä lisää.

perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaraton alkakoon! - päivittyvä postaus



Nyt se alkaa! Hieman myöhemmin tosin kun olin aikonut mutta se ei haittaa, koska pääasiallisesti homma tapahtuu huomisen puolella ;) Itse asiassa tunti sitten olin sitä mieltä, että aloitankin vasta huomenna. Nyt tekee kuitenkin mieli jo aloittaa tämän illan kohdalla. Tuossa minuutin päästä, eli maraton aikani tulee olemaan 14.8.2015 klo:23:00- 15. 8. 2015 klo: 23:00.

Aloituskirjana toimii seuraava:ömistä


Eli aloittelen sukeltamalla 1950-luvulle kärilöiden maailmaan Isoon-Britanniaan ;) Kello on nyt 23:03 ja urakka alkaa.

LAUANTAI:

klo 10:39  

Eilen luin jonnekin yhteen asti yöllä kunnes silmät eivät enää kestäneet auki, ja oli käytävä nukkumaan. Tänään heräsin tuossa yhdeksältä ja jatkoin urakaa. Olen nyt menossa Hakekaa Kätilö!- kirjassa sivulla 228 . Kirja sopii todella hyvin maratoonille, koska se vie mukaansa kyllä todella nopeasti ja hyvin.

Nyt jatkan aamupalan syömistä ja jatkan samalla kirjaakin. Puolen päivän jälkeen lukemiseen tulee tauko kun avomiehen vanhemmat tulevat kylään ja lähdetään muun muassa Rossoon syömään. Eipähän tarvitse tehdä tänään ruokaa ;)

klo 12:33

Nyt olen samassa kirjassa sivulla 318 ja kirja ei ole enää paljoa jäljellä. Kohta pitää kuitenkin lähteä sinne Rossoon, joten saan kirjan loppuun varmaan vasta iltapäivällä. Maratoonaus on nyt ehkä hieman hidasta mutta onneksi aikaa on yhteentoista asti yöllä ;)

Klo 15:59

Nyt on ensimmäinen kirja luettu! Luettujen sivujen määrä on siis 364 Huh. Vielä olisi maratonia jäljellä seitsemän tuntia, jota en kyllä kokonaan ehdi täysaikaisesti lukemaan. On nimittäin lähdettävä ruokkimaan ystävieni kissat, ja sinne kävelemiseen menee aikaa.. otan kuitenkin seuraavan kirjan mukaan :)

Kirja on Ellinor Rafaelsen Katja Norjan kesässä. Nuorten jännärikirja siis kyseessä!

Klo 20:33 Katja-kirja luettu. Sivuja siinä oli 166 Oli ihan ok, ererilainen hahmo kuin minkä teini-iästäni muistan. Ainakin poikaystävälle uskollisena oleminen oli tässä kirjassa hakusessa. Sana Shit oli yleisimmi  käytetty huudahdus. Näistä lisää myöhemmin.  Tämän kirjan luin kissojenluona. Nyt pitäis lähtee tarpomaan kottiin. Katsotaan vieläkö sinne päästessäni ehdin vielä jotain lukea :D

Nyt kello on 23:13 ja lukumaratonini loppui kymmenen minuuttia sitten. Ehdin viimeiseksi jatkaa jo kesken ollutta kirjaa, joka oli menossa minulla jo sivulla 42 ja pääsin sitä maratoni-ajan puittessa eteenpäin aina sivulle 128 saakka.

Kirja oli Jeff Lindseyn Dexterin pimeät unet.

























Sain maratonin aikana luettua siis kaksi kokonaista kirjaa ja luettua yhtä noin 86 sivua eteenpäin. Ei hullumpi saavutus kaikkine tämän päivän muine toimineen. Ilman muita menoja olisin saanut luettua vielä enemmän ;) Nyt saldoksi tuli 616 sivua :D

Maratoonaus oli oikein mukavaa, ja koko hommaan tuo oman säväyksen se, että tätä tekee yhtä aikaa muiden bloggaajien kanssa. Sitä tuntee itsensä osaksi koko kirjabloggaajien yhteisöä. Hieno tunne totta tosiaan ;)

Huomenna tulee sitten miniarviot kahdesta maratonilla kokonaan luetusta kirjasta, 

Blogistanian maratoniin valmistautuminen



Osallistun tänä kesänä ensimmäistä kertaa Blogistanian viralliseen lukumaratoniin ensimmäistä kertaa. Muutaman kerran olen maratoonannut soolona ihan omina aikoinani, vähän kuin harjoitellen tätä varten ;) :D No, en nyt tiedä siitä harjoittelusta. Tällä kertaa ehdin kuitenkin mukaan maratoniin, koska huomasin tarpeeksi ajoissa sellaisen olevan tulossa.

Tätä maratonia emännöi MarikaOksa, ja yllä oleva kuva on hänen blogistaan lainattu. Linkin takaa voitte käydä myös kurkkaamassa halutessanne maratoonauksen säännöt. Lyhyesti sanottuna tarkoitus on lukea kirjallisuutta 24:n tunnin ajan. Urakan voi aloittaa myös tänään perjantaina, tai sitten huomenna lauantaina ja jatkaa sunnuntaina. Itse aloittelen jo tänään joskus kello 21-22, en tiedä vielä tarkkaa aikaa. Huomenna on paljon muutakin tekemistä, joten maratoonauksessa en ehkä saa luettua älyttömiä määriä mutta luen sen minkä ehdin.

Alhaalla on lukupinoni, joka koostuu kolmesta kirjaston kirjasta, ja kolmesta oman hyllyn asukkaasta. Kaikkia en varmastikaan ehdi lukea mutta minusta on hyvä olla valinnanvaraa ;)


Kirjat ovast siis;

Kati Tervo: Sukupuu
Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3: Jäähyväiset nunnille
Jeff Lindsay: Dexterin pimeät unet (tästä olen jo lukenut valmiiksi pari lukua)
Ellinor Rafaelsen: Katja Norjan kesässä 
Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Luultavasti teen päivittyvän postaukse erikseen, kunhan aloitan urakan. Tästä pääsette kuitenkin näkemään jo lukusuunnitelmani ja alkutunnelmat. Odottava fiilis tässä kyllä on, ja jännittää, minkä verran saan luettua, kun huomenna kuitenkin on vähän muutakin ohjelmaa. Just my luck ;) Mutta katsellaan :D

tiistai 4. elokuuta 2015

Stephen King: Herääminen



Kyllä, tänä kesänä olen lukenut myös Kingiä, ja peräti kaksi herran kirjaa. Tässä tulee toinen niistä. Herääminen, jonka suomennos on tainnut ilmestyä viime talvena (?), en muista aivan tarkkaan. Saattoi olla viime syksynäkin. Sillä ei nyt kuitenkaan ole juuri mitään merkitystä, vaan yritän vain saada jonkinlaiset alkulöpinät aikaan, ennen kuin pääsen itse asian kimppuun, eli kirjan sisältöön :D

Tästäkin on nimittäin aikaa, kun tämän luin. Oli ehkä heinäkuun alkua tai kesäkuun puoliväliä, sekin on karannut mielestä, joten muistinvirkistys on paikallaan.

Tarinan päähenkilön eli Jamien lapsuus on melko turvallista ja tavanomaista Yhdysvaltojen keskiosan elämää pienessä kaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kaupunkiin muuttaa uusi nuori pappi nuoren perheensä kanssa; Charles Jacobs. Nuori ja komea pastorismies on omituisen kiinnostunut sähköstä, ja tuntuu pitävän pientä Jamieta lempilapsenaan koko kaupungissa. 6-vuotias Jamiekin tutustuu pastoriin mielellään, ja tuntuu pitävän tästä, aivan kuten kaikki muutkin pikkukaupungin asukkaat. Etenkin pastorin nuori vaimo on kaikkien pitämä henkilä, ja nuorten miesten päiväunien kohta. Pikku perheen pieni taapero-poika ei ole niin suosittu mutta häntäkin kaupungin tytöt hoitavat mielellään. Kaikki on hyvin kunnes tapahtuu jotain kauheaa, ja pastori Jacobs pitää Kauhean Saarnan, jonka jälkeen tämä jättää kaupungin pölyt taakseen,

Vuosien kuluttua aikuiseksi kasvanut Jamie törmää pastoriin jälleen, ja tästä on tullut hullu saarnamies. Huumekoukussa oleva Jamie saa apua Jacobsilta, ja vuosien päästä tulee takaisinmaksun aika; ja siitä alkaa karmiva matka kohti melko ahdistavaa loppua, jonka hienous on sen ahdistavuudessa pikemminkin kuin sinällään kauhumaisessa pelossa. 

Kaikkein parasta kirjassa on mielestäni ihan vain nuoren Jamien oikea elämä, jota kuvataan jonkun verran lisää pastori Jacobsin kaupungista paon ja, tämän ja aikuisen Jamien seuraavan kohtaamisen välissä. Siinä kerrotaan kuinka Jamiesta tulee melko hyvä komppikitaristi, ja hän saa ensimmäisen tyttöystävänsä ja niin edespäin. Mielenkiintoista on myös pikkukaupungin kuvaus, sehän nyt monesti onkin Kingin kirjojen tavaramerkki. Tavalliset ihmiset tuikitavallisissa paikoissa, joille tapahtuu joitain outoja asioita. En tiedä, jotenkin tässä kaikkein parasta on se kaikki muu paitsi se kauhu, vaikka toki sekin on hyvää edelleen. Se ei kuitenkaan ole ihan niin särmikästä kun Kingin uran alkuaikojen kirjoissa. Joka tapauksessa tämäkin kirja oli taattua laatua ja hyvää Kingiä :) Suosittelen kyllä tätäkin!


maanantai 3. elokuuta 2015

Maya Van Wagenen: Suosittu; omaelämänkerta: Viisautta nykyajan nörteille





Maya käy koulua Yhdysvalloissa eikä kuulu koulun kärkikastiin. Hän päättää muuttaa asian löydettyään 50-luvun opaskirjan nuorille tytöille, jonka avulla he voivat tulla suosituiksi. Vähän kerrassaan Maya alkaa toteuttamaan kirjan oppeja. Aina kuukausi kerrallaan hän ottaa käsittelyyn yhden luvun kirjasta, ja käyttäytyy sen luvun ohjeiden mukaan. Näihin asioihin kuuluu muun muassa 50-luvun tyyliin pukeutumista, meikkausta, ja käyttäytymistä. Innokkaana kirjoittajana Maya myös kirjoittaa päiväkirjaa tästä projektistaan melkeinpä tositarkoituksella. Hän haaveilee tulevaisuudessa tulevansa kirjailijaksi, ja on saanut rohkaisua kirjoittamiseen lempiopettajaltaan edellisellä kouluasteella. Pikkuhiljaa selviää myös, tuleeko kirjan opeilla oikeasti suosituksi. Ainakin kirja noudattaminen tuo Mayan eteen erilaisia kokemuksia.

Pidin kirjasta paljon, ja pystyin samaistumaanki. En itsekään ollut koskaan koulussa kovinkaan suosittu, ja välillä minua jopa kiusattiin. Ei vakavasti mutta huomauttelua ja sen sellaista, jotka eivät nuoren tytön itsetunnolle tehneet hyvää. Tuskin olisi tällainen projekti suosiotani parantanutkaan ;) :D Mayan kokemukset olivat kuitenkin aika positiivisia vaikka hän ei ehkä koulun tähteyteen yltänytkään, jokatapauksessa Mayan elämästä tuli hauskempaa näillä ohjeilla, ja pääsihän hän mokoman kautta jopa julkaisemaan tämän kirjan. Aika hyvin noin nuorelta tytöltä.

Kirja oli syvällisempi nuortenkirja mutta kuitenkin pääasiallisesti todella viihdyttävä ja joissain kohti kevytkin. Tyttöhömppä tämmöisessä muodossa upposi ainakin minuun, etenkin kun takana oli syvällisempi sanomakin. Kukin etsiköön sen itse kirjasta mutta itse löysin ainakin jonkinlaisen. ;) Suosittelen tätä niin nuorille lukijoille kuin vähän vanhemmillekin; tämä kirja voi sopia aivan hyvin myös aikuiseen makuun :)


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö



Alkukesällä luettujen kirjojen postaukset ovat edelleen kesken, tuhma minä. Olen ollut viime aikoina luvattoman huono kirjabloggaaja mutta olen edelleen innostunut lukemisesta ja kirjablogin pitämisestä. Kyllähän hidas tahti on parempi kun ei minkäänlaista tahtia ollenkaan. :D

Nyt kuitenkin asiaan. Eli Sarianna Vaaran omaelämänkerralliseen romaaniin Huomenkellotyttö. Kirja pohjautuu siis Marianna Vaaran omaan lapsuuteen ja  nuoruuteen mielenterveysongelmaisen äidin kanssa.

Anna asuu äitinsä Elenan kanssa kahdestaan, isosisko on muuttanut pois opiskelujen perässä eikä paljoa tykkää kotona käydä. Parhaimmillaan elämä äidin kanssa on hauskaa ja mielikuvitusrikasta. Pahimmillaan Anna joutuu pelkäämään äitinsä puolesta, ja hakemaan apua ulkopuolelta. Äiti sairastaa skitsofreniaa, ja on myös maanisdepressiivinen. Annan elämään mielenterveysongelmaisen äidin kanssa mahtuu elämän kaikki kirjot. Välillä äidin kanssa on ihanaa, ja kahdestaan asuminen on huippua. Välillä elämä on taas painajaista kun joutuu pelkäämään pois joutumista ja sitä, että äiti tekee itselleen jotain. Elämään mahtuu niin valoa kuin varjoakin kun Anna kasvaa lapsesta aikuiseksi äitinsä varjossa. Äiti on samalla niin rakas, ja samalla vaatii Annalta aivan liikaa. Äiti-tytärsuhde on ristiriitainen. Anna on parhaimmillaan äidin oma Huomenkellotyttö, ja pahimmillaan äiti uppoaa pelkästään itseensä.

Huomenkellotyttö on hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Se pääsee syvälle henkilöidensä sisään, ja se sisältää niin iloa kuin suruakin, sekä paljon ahdistusta. Tarina on elämänmakuinen ja aito, kenties juuri siksi että se on omTaelämänkerrallinen. En tiedä mitä muuta voisin kirjasta sanoa, ehkäpä sen että vaikka lukemisesta on jo aikaa jonkun verran, on kirja edelleen vahvana tunteena mielessäni. Todella vaikuttava teos, jota suosittelen luettavaksi jos tämmöinen kirjallisuus vähääkään kiinnostaa. 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Laura Paloheimo: OMG




Hömppääkin on kiva lukea, ja sitä harrasankin monesti hieman vakavampien ja rankempien kirjojen välissä :) Laura Paloheimon OMG kertoo   Annasta, joka pitää samannimistä hääsuunnittelufirmaa yhdessä ystäviensä Karlan kanssa. Kun eräiden hyvin järjestettyjen juhlien päätteeksi Anna hyppää oman työmatkalta tulleen aviomiehensä kanssa samaan taksiin aikomuksenaan viettää pitkästä aikaa romanttinen ilta, aviomies sanookin haluavansa avioeron. Annan maailma menee palasiksi. Seuraavaksi hyppäämme jonkin ajan päähän tästä ja Anna on hukassa; töissä sattuu enemmän virheitä ja kiloja tulee aakkoskarkkeja syödessä. Anna ei ole paljoa käynyt omassa asunnossaa, vaan on asunut Karlan kanssa, joka alkaa tähän jo kyllästyä. Anna päättää kuitenkin muuttaa sinkkuutensa johonkin muuhun ja liittyy nettideitti-sivustoon. Osoittautuu että nettideittimaailmassa on paljon sikoja mutta eräs helmikin taitaa löytyä.

OMG on perushömppää. Chick-littiä, ja tällä kertaa suomalaista sellaista. Kirja oli viihdyttävä ja sai nauramaankin pari kertaa mutta olen kyllä lukenut parempiakin tämän lajin kirjoja. Tykkäsin kyllä mutta ehkä jotain jäi puuttumaan.