sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Marraskuun luetut


Teen vielä koosteen tässä kuussa luetuista kirjoista. Marraskuussa tuli luettua seuraavat kolmetoista kirjaa.


Charlaine Harris: Verta Sakeampaa

Joyce Carol Oates: Putous

J. S Meresmaa: Mifongin aika

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas; Rivien välissä: kirjablogikirja

J. S Meresmaa: Mifongin Aika

Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus

Magdalena Hai: Susikuningatar

J.S Meresmaan: Mifongin Mahti

George R. R Martin: Lohikäärmeentanssi 1 (Tulen ja jään laulu #5osa1)

Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (North End #2)

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Charlaine Harris: Veren perintö

Charlaine Harris: Kuiskauksia haudan takaa


Mukaan mahtui aika paljon fantasiaa, ja pari muunlaista kirjaa. Ehdottomat suoksit tässä kuussa olivat J.S Meresmaan Mifonki-sarjan kirjat, Magdalena Hain Susikuningatar, George R.R Martinin Lohikäärmeentanssi 1 sekä Joyce Carol Oatesin Putous. 

Ei niin hyviksi kirjoiksi osoittautuivat taas Sinä ja minä sitten joskus, ja täydeksi pettymykseksi Ian McEwanin Sementtipuutarha.

Joulukuussa aion lukea vielä lisää ja lisää ja lisää, sillä kirjapinoni eivät juuri ole huvenneet. Minulla on tällä hetkellä noin kolmekymmentä lainaa, ja vain neljä niistä on tullut jo luettua loppuun. Hommaa siis riittää ;) Pyrin joulukuussa lukemaan myös jouluun jollain tavalla liittyviä kirjoja, en vain ole vielä miettinyt, että mitä sellaisia. Jos tiedätte joitain hyviä niin vinkkejä saa laittaa tämän postauksen kommenttiboxiin :)

Marraskuun lopun miniarviot



Kuun loppu alkaa häämöttää, ja kolme kirjaa on vielä postaamatta, joten ajattelin tehdä niistä miniarviot yhteen ja samaan postaukseen. Näin käyä näemmä melko usein, taisin käydä niin viime kuussakin :D 





Ensimmäisenä Ian McEwanin Sementtipuutarha. Tuo pienoisromaani, jonka sanomaa en minäkään oikein tahdo ymmärtää. En ymmärrä opuksen tarkoitusta, ja tarinassa ei tuntunut olevan oikein päätä eikä häntää. McEwan taitaa olla minulle niitä kirjailijoita, joiden jotkut teokset eivät vain kolahda ja jotkut kolahtava. Tämä oli kolmas kirja, jonka herralta luin, ja kolmesta vain yksi kolahti kunnolla. 

Sementtipuutarha kertoo sisaruksista, jotka jäävät elämään perheen taloon keskenään sen jälkeen kun heidän vanhempansa lyhyin väliajoin kuolevat. Jokainen hahmo on jollain tavalla kieroutunut, ja nuorten elämä on aika outoa ja täynnä ihmeellisiä roolileikkejä.

En oiken tajunnut kirjaa. Toistan nyt näemmä itseäni. :D Sain sen kuitenkin luettua melko nopeastikin sen lyhyyden takia. Ehkä en ole tarpeeksi fiksu tälle kirjalle.


Toinen miniarvioitava kirja onkin sitten ihanan kevyttä; Charlaine Harrisin Verenperintö. Sementtipuutarhan jälkeen oli todella mukavaa päätyä taas seikkailemaan Sookie Stackhousen kanssa Bon Tempsiin ja New Orleansiin, jonne Sookie joutuu setvimään serkkunsa Hadleyn kuolinpesää. Serkku on kuollut jo toisen ja lopullisen kuolemansa, sillä hän oli vampyyri. Sekä Vampyyrikungatar Sophie-Annen rakastajatar. 

Sookie joutuu kirjassa jälleen täpäriin tilanteisiin. Sen lisäksi, että hän joutuu selvittämään serkkunsa sotkuja joutuu hän kotirintamalla tekemisiin myös ihmissusiongelmien kanssa. Kuka oikein hautoo pahojaan Sookien pään menoksi? Onneksi menossa on mukana myös erittäin kuuma uusi poikaystäväehdokas; ihmistiikeri Quinn. Kyseinen heppu jäi minulle ainakin tässä kirjassa vielä hieman vieraaksi vaikka aika kuumiin tilanteisiin Sookie tämän kanssa päätyykin.

Kaiken kukkuraksi Sookie saa selville jotain jännittävää omasta verenperinnöstään. Dyndyndyy. Tämä ei minua yllättänyt juurikaan, sillä olen katsonut True Blood tv-sarjaa. Veren Perintö oli sitä mitä Sookie-kirjalta odotinkin; viihdyttävää, kevyttä ja jännittävää sekä erittäin nopeatempoista toimintaa.


Charlaine Harrisia oli myös tämä kolmas postaamatta oleva kirja, eli Kuiskauksia haudan takaa, joka aloittaa uuden Harper Connelly kirja-sarjan. Tämä sattui jossain vaiheessa olemaan kirjastossa sellaisella tyrkkyhykkyllä niin tulin napanneeksi sen kokeeksi mukaan. Harper Connelly omaa omalaatuisen lahjan. Hän pystyy aistimaan kuolleiden olinpaikan, ja sen mihin he ovat kuolleet. Harper kiertääkin velipuolensa Tolliverin kanssa ympäri Amerikkaa etsimässä ruumita, ja saamassa näin elantonsa. Kykynsä Harper on saanut 15-vuotiaana salamaniskun seurauksena. 

Harper ja Tolliver ovat tällä kertaa arkansilaisessa Sarnen pikkukaupungissa etsimässä kadonnutta teinityttöä nimeltä Teenie. Tämän ruumis löytyykin mutta asiaan liittyy paljon muutakin, ja salaperäiset tapahtumat alkava seurata toisiaan asettaen Harperinkin vaaraan, On salaisuuksia joiden ei haluta paljastuvan. Kuiskauksi haudan takaa on mukavan yksinkertainen tarina rönsyileviin Sookie-kirjoihin verrattuna. Esiin ei tule suurta erilaisten yliluonnollisten hahmojen esiin marssia vaan kyse on vain erään nuoren naisen epätavallisesta taidosta. Kirjassa oli sopivasti jännitystä ja salaisuuksia, vaikka ne eivät täysin päässeetkään yllättämään, Mukavaa ja viihdyttävää, ja kirja jätti myös halun lukea lisää. :)

lauantai 29. marraskuuta 2014

Laura Lähteenmäki: Kaiken peittävä tulva (North End#2)





Laura Lähteenmäen North End- sarja jatkuu kirjalla Kaiken peittävä tulva, jossa päähenkiläksi vaihtuu Teklan tilalle tehtaanjohtajann tytär Luna. Pitkän talven jälkeen on tulossa kevät vaaralliseine tulvavesineen ja moni asia on ehtinyt ensimmäisen osan jälkeen kuluneessa ehkä noin puolessa vuodessa muuttua. Tehdas on lopettanut toimintansa sabotaasin takia, ja Tekla esimerkiksi on menettäny talven aikana varpaansa toisesta jalasta. Luna on edelleen tehtaanjohtajan tytär mutta nyt häntä syytetään siitä, että tehtaassa ei ole enää töitä North Endin asukkaille. Lunalla on kuitenkin jotain, mikä pitää hänet järjissään, hän laulaa edesmenneen euroviisuvoittaja äitinsä laulua saaden siitä voimaa, ja aikoo osallistua samalla kappaleella laulukilpailuun, joka kerää rahaa hyväntekeväisyyteen. Kilpailun voittaja saa opiskelupaikan hienosta musiikkikoulusta etelemmästä. Valmistautuminen kilpailuun vie aikaa, ja harjoittelu saa Lunan miettimään äitiään, joka kuoli kun Luna syntyi. Luna muistuttaakin äitiään erityisen paljon, joka herättää ihmetystä.

Toinen osa North Endiä ja sen dystooppista Suomea oli aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa Niskaan putoava taivas oli, ehkä jopa hieman parempikin. Siitä löytyy tulevaisuuden kuva, joka tuntuu mahdolliselta, ja vaikka se on osittain synkempi maailma ja ilmastonmuutos on siinä arkipäivää, on siinä kuitenkin niitä toivon hippusia. Etenkin kirjan loppua kohti tunnelma kohoaa; uhkaava tulvakevät alkaa olla loppumassa, ja North Endin asukkaat ovat saamassa suklaatehtaan tilalle jotain uutta. Eräs löytökin saattaa muuttaa paikkakunnan elämää. Luna taas on tulvakevään aikana oppinut tuntemaan itseään paremmin. Dystooppisen maailman kuvauksen lisäksi Kaikein peittävä tulva on myös tarina nuoren tytön identiteetin muotoutumisesta. Tytön joka koostuu sekä geeneistä, ympäristöstä ja omista valinnoistaan. 

Pidin kirjasta todella paljon, ja jälleen kerran voin ylpeänä todeta, että Suomessa tehdään nykyää aikamoisen huippulaadukasta nuortenkirjallisuutta. Ei tämmöinen kolmeakymppiä jo uhkaavasti lähentelevä täti-ihminenkään jää kylmäksi näitä lukiessa ;)


Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times


Eipä taas mennyt ihan niin kuin ajattelin tämän haasteen uudestaan tekemisen kanssa. Kerran viikkoon piti vähintään kirjoittaa tällainen mutta nyt ollaan pari viikkoa jäljessä. Vaan ei se mitään. Tämä kohta haasteessa oli jälleen vaikea, sillä vaikka luen usein kirjoja uudemman kerran, on niitä joita on tullu luettua yli kolme kertaa, melko vähäisesti. Yritin keksiä tähän kohtaan mitä muuta vain paitsi Pottereita mutta pää on lyönyt sen suhteen tyhjää, joten pakko se on kai ne Potterit mainita :D

Edellisen kerran Potterit tulivat tässä haasteessa esille monessa eri kohtaa, nyt yritän keksiä muihin kohtiin kaikkea muuta. Tähän Potterit on kuitenkin pakko mainita, koska ne ovat kirjoja, jotka olen lukenut aina uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Niiden taika ei myöskään häviä koskaan ;)

tiistai 18. marraskuuta 2014

George R.R Martin: Lohikäärmetanssi 1 (Tulen ja jään laulu #5)




Meillä tuo parempi puoliskoni omistaa alkuperäisen kirjan The Dance of Dragons, jota yritin lukea jossain vaiheessa. Kirja vaan oli todella paksu, ja vaikea lukea. Enganniksi tahkoaminen kun ei aina ole helppoa, etenkään jos kirjassa on hahmoja yhtä paljon kun porukkaa Stockkan hulluilla päivillä. Joten luovutin jossain vaiheessa kun näin tämän ensimmäisen osan suomennoksen kirjastossa ja nappasin sen mukaan. Alukuperäisteos siis on yksi todella paksu kirja, ja se on vain suomennettu kahdessa osassa. 

Suomennoksen lukeminen sitten sujuikin kuin tanssi, kun vaan pääsin sen aloittamaan. Huomasin kuitenkin yllätykseskseni, että oli englanninkielisessä teoksessa saanut luettua jo suuren osan tässä ykkösosasa suomennosta olevia juttuja, nyt vai tajusin ne vielä hieman paremmin ;) Voi olla, että joskus luen kaikki sarjan kirjat alkuperäiskielellä mutta taidan jatkaa suomennosten lukemista tällä ensimmäisellä kierroksella, jotta asiat tulevat esille selkeästi.

Lohikäämreen tanssi 1 lomittuu edellisen kirjasarjan osan Korppien Kestit kanssa, ja kertoo saman ajan tapahtumia toisella puolella maailmaa. Pääsemme muun muassa erään kaikkien aikojen suosikkihahmoni Tyrionin matkaan, joka näin suoraan sanottuna tuntuu olevan melkoista ojasta allikkoon kulkeutumista. Pääsemme myös seuraamaan sipuliritari Davosia, Muurin tapahtumia, erästä vanhaa tuttua, jota kutsutaan Löyhkäksi sekä parin aivan uuden hahmon edesottamuksia. Pääsemme myös mukaan Branin ja hänen kumppaneidensa matkalle kohti yksisilmäistä varista. Täytyy sanoa senverran, että sillä matkalla lukija saa vastaansa monta mitä helv...ä  hetkeä :D

Lohikärrmentanssi 1 oli melkoista juoksemista ja siirtymistä pitkin maita ja mantuja. Samalla kun monet hahmot seilasivat merillä ja vaelsivat metsässä, Dany on yhä Mereenissä hallitsemassa vapauttamaansa orjakansaa, ja huomaa lohikäärmeiden kasvattamisen olevan paljon ongelmallisempaa kuin mitä oli luullut. Myös kosijoita ilmestyy Danyn elämään enemmän ja vähemmän. Samalla entisen orjavaltion hallitseminen vaatii paljon.

Lukijana Lohikäärmetanssin pyörteissä oli todella mielenkiintoista olla mutta samalla myös melko sekavaa. Ainakin tässä osassa aukeni vain lisää kysymyksiä ja ongelmia, jotka jossain vaiheessa vaativat ratkaisuaan. Alkaa myös mietitytämään koko kirjasarjan kohtalo; Martinilla on mona juonilankaa sotkussa ja pohdin kovasti sitä, miten hän saa ne vielä joskus kasaan, ja vieläpä kohtaamaan toisensa. Sen aika näyttää.

Kirja oli kuitenkin jälleen aivan mahtavaa fantasiaa, ja maltan tuskin odottaa, että saan joskus käsiini Lohikäärmetanssi kakkosen.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Magdalena Hai: Susikuningatar




Viimeinen osa Gigin ja Henrin tarinaa on nyt luettu, ja olo on haikea. Luin kirjan loppuun jo maanantaina. Tämä kolmas osa oli ehdottomasti sarjan paras osa. Esimerkiksi ihmissusiin niin kuin Gigiinkin tuli vielä enemmän syvyyttä. Lukija pääsi myös tutustumaan paremmin Umbroviaan, jonne Gigi siis kumppaneineen kirjan aikana suunnisti. 

Susikuningatar sijoittuu kolmen vuoden päähän siitä, mihin kellopelikuningas loppui. Gigi on opiskellut kolmen vuoden ajan taistelulajeja ja Umbrovian historiaa Pariisissa. Jälkimmäistä Gigille on opettanut ihmissusi Mussovits ja ensimmäistä hän on opiskellut mestari Oniwakan koulussa. Kirja alkaa siitä kun Gigi saa opintonsa päätökseen, ja on aika alkaa suunnitella matkaa Umbroviaan valloittamaan se takaisin Luopiolta.

Erittäin virkistävää tässä kirjassa oli se, ettei tarinaan ympätty päälleliimattua romanssia, mikä usein on nuorten fantasiakirjoissa nykyään melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirjassa on myös vahva teema indentiteetin etsimisestä, ja siitä miten joskus täytyy tehdä huonojakin asioita velvollisuuden takia. Gigillä on siis matkalla Susikungattareksi monta vaikeaa valinnan paikkaa.

Koko Gigi ja Henry -sarja on ollut ensikosketukseni Steampunkin maailmaan, ja se on saanut minut ihastumaan genreen. Tarina pysyy koossa koko trilogian ajan. Ne ovat kaikki myös hyvin juonivetoisia ja noepatempoisiakin. Susikungattaressa päästiin myös onneksi enemmän sisälle Umroviaan sekä ihmissusiin, ja Gigin hahmo sai enemmän syvyyttä. Myös Mussovitsista, lempihahmostani koko kirjasarjassa, paljastuu kirjan aikana lisää.

Kun Gigin ja Henryn tarinan ensimmäinen osa oli enemmän lastenkirjallisuuden oloista, ovat nämä myöhemmät osat kuitenkin mielestäni enemmän nuorille, tai nuorille aikuisille sopivampia. Tämmöinen ikäloppukin saa kirjasta paljon irti ;)

torstai 13. marraskuuta 2014

Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus




On vuosi 1996 ja tarinan päähenkilö Emma saa uuden tietokoneen. Kun naapurin Josh tuo Emmalle korpun, jossa on ilmaista nettiaikaa, saa Emma sen mukana jotain muutakin. Koneella latautuu omituinen sinireunainen sivu, jossa joku 30-vuotias saman nimen ja syntymäpäivön omaava Emma jakaa tietoa itsestään ja elämästään. Emma kutsuu Joshin, entisen bestiksensä katsomaan sivustoa. Yhdessä he ovat löytäneet facebookin.  Naamakirjan avulla he näkevät asioita tulevaisuudestaan. Tietenkin he alkavat, tai Emma alkaa, muuttamaan pienillä teoilla tulevaisuuden kulkua, ja facebookista he näkevät, miten pienetkin teot vaikuttavat heidän elämiinsä tulevaisuudessa.

Sinä ja minä sitten joskus oli mielenkiintoinen kirja, ja sen idea liian aikaisin facebookin löytävistä ysärinuorista erittäin hersyvä. Mielestäni aiheesta olisi voinut saada enemmänkin irti. Itselleni tarina jäi jotenkin irralliseksi. Samalla kirja oli kuitenkin ihan hyvä ja koukuttava ihmissuhdekirja, ja 90-luvun meininkiä oli hauska nostalgisoida sitä lukiessa. Perusteinihömppää tämä silti enimmäkseen oli, ja ihan viihdyttävää sellaista.

Vaikka odotin ehkä jotain muuta, oli tämä silti melko viihdyttävä kirja. Kyllä siine viime lauantai-ehtoo meni rattoisasti ja se antoi samalla tilaa hengailla appivanhmpien kanssa kun oltiin heidän luonaan kylässä ;) Eli kirjaan pystyi keskittymään myös puoliteholla :D

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

J.S Meresmaa: Mifongin Mahti


Niin se vain tuli viime viikolla ahmaistua myös Mifongin Mahti. Toisaalta olisin halunnut lukea hitaasti, jotta kirja olisi riittänyt pidemmäksi aikaa, sillä nyt tuntuu taas kaamealta odotella seuraavan osan ilmestymistä. Miksi ihmeessä koukuttavat ja hyvät kirjat tulee aina luettua liian nopeasti? No, ei nyt ihan aina. Mifonki-sarjan osat vain ovat sellaisia,että on saatava vain lukea, lukea ja lukea. Tämänkin luin loppuun eräänä yönä, kun en saanut unta. Lukemisen takia päädyin nukkumaan vasta kolmelta. Tämän on siis oltava hyvä kirja, jos sen alttarille tällainen unikeko uhraa yöunensa.

Väkisinkin tähän postaukseen saattaa tulla spoilereita, joten jos et vielä ole edellisiin osiin tutustunut, tai tähänkään ja haluat säilyttää jännityksen lopeta postauksen lukeminen tähän ja palaa kun olet lukenut kirjat!


Mifongin ajan tapahtumista on jälleen kulunut pitkä aika ja pääsemme tarinaan jälleen mukaan lähellä Fewrynnin ja Ciaranin kahdettatoista syntymäpäivää. He ovat asuneet Pantterikansan suojissa yhdessä äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Lopulta on tullut aika Ciatanin lähteä Merontesiin ottamaan paikkansa kuninkaan perillisenä. Samaan aikaan Fewryn kavaa nenä kiinni kirjoissa olevasta pikkutytöstä kohti kohtaloaan Mifongien perillisenä. Hän alkaa huomata itsessään omituisia kykyjä, ja kurkistaa muun muassa äitinsä ajatuksiin ja kohtaa siellä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kuka on tuo tumma mies, joka täyttää äidin ajatukset? Ajassa hypätäänkin sitten jo aikaan, jossa kaksoset ovat noin 16-vuotiaita. Fewryn näkee kaksosten yhteyden kautta kuinka Ciaran loukkaantuu, ja lähetee pitkälle matkalla auttaakseen Ciarania. Matkallaan hän tapaa myös Rondestanien nuorimman vesan Roanin, ja saman suvun esi-isän Vigorin, jotka auttavat tätä pääsemään Merontesiin. Samaan aikaan Merontesia vaivaa omituinen kirous, joka tappaa lapset lapsiruttoon sekä estää uusien synytmisen. Myös Dante on mukana tarinassa, Merontesissä yrittäen vapauttaa sisarensa Linnin omituisen leväkasvin keskeltä.

Mifongin mahdissa pääsevät Ardisin kaksoset ääneen muun muassa Danten ja Mohairin ohessa. Ardis jää kirjassa sivuosaan ennen aivan kirjan loppua. Nautin todella näistä uusista näkökulmahahmoista, ja niinhän sen kuuluu mennäkin, että myös Ardisin lapset pääsevät ääneen vähän vanhempina. Fewryn kamppailee mifongi-osansa kanssa ja taitojensa hallitsemisen opettelussa samalla kun Ciaranilla on omat ongelmansa Merontesissa. Ciaran on myös hieman kilpailuhenkinen, ja tuntee ylpeyttä tulevaisuudestaa kuninkaana; näin hän pääsee siskonsa varjosta. Silt kaksoset rakastavat toisiaan varauksetta, ja heidän suhteensa on yksi asia, jonkä käsittely tekee kirjasta mielenkiintoisen.

Tässäkin osassa Meresmaa onnistuu yllättämään lukijan, ja loppu jää jälleen mehukkaaseen kohtaan. En taaskaan osaa sanoa mitään huonoa. Jotenkin nämä kirjat vain iskevät lukuhermooni. Ainoa huono asia on mielestäni tuo kirjan kansikuva, joka luultavasti ei ole kirjailijan valitsema (en tiedä..käsittääkseni sen valitsee kustantamo). Lähinnä tuon miespuolisen henkikön pottakampaus ärsyttää. Mielikuvissani kellään hahmolla ei ole noin karmeaa kampausta. :D Aiempien osien kansikuvat olivat mielestäni hieman paremmat.

Kaiken kaikkiaan Mifongin Mahti oli mahtava kirja. Ei voi mitään..olen hullaantunut. Ehkä jos joskus luen noita uudestaan saan tarkasteltua tarinoita hieman kriittisemmin.







tiistai 11. marraskuuta 2014

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä -kirjablogikirja




Harvemmin tulen postanneeksi tietokirjallisuudesta tänne blogiin. Hieman vähälle niiden lukemisenkin ole jättänyt johtuen pitkien opiskeluvuosien traumoista. Alkaa kuitenkin olla aika ottaa tietoakin jälleen haltuun. Historiaa käsitteleviä tietokirjoja minun tietenkin pitäisi lukea enemmän mutta tällä hetkellä tuuletan päätäni vielä enemmän harrastuksiini liittyvien kirjojen parissa. Kuten nyt esimerkiksi blogien ja kirjojen maailmaa kuvaavien kirjojen parissa. Siksipä halusin viimein lukea tämänkin kirjan, joka kertoo kirjablogeista.

Luin tämän läpi yhdessä illassa. Se oli oikein selkeä kokonaisuus. Tietenkin monet asiat olivat tuttuja jo blogien maailmasa, sillä olen ollut kirjablogien ja niiden erilaisten tempauksien, haasteiden ynnä muun kanssa tekemisissä koko sen ajan, kun olen itsekin postaillut. Tosin kommentoimaan olen uskaltautunut vasta tämän vuoden puolella, tosin sitäkin teen melko harvoin.

Mielenkiintoisinta tästä kirjasta oli lukea esimerkiksi arvostelukappaleisiin suhtautumisesta, ja siitä onko niiden arvioiminen piilomainontaa. Mielenkiintoista oli myös lukea kirjablogeista ja bloggareista suhteessa ammattimaisiin kriitikoihin, ja siitä miten kirjablogit on nähty uhkana heidän työlleen. Nämä olivat erittäin mielenkiintoista luettavaa, ja antoivat ajattelemisen aihettakin.

Kirjan lukeminen sai minut myös pohtimaan omaa kirjabloggaamistani. Minähän en ole mikään kovinkaan suosittu kirjablogisti, ja olen vasta tänä vuonna alkanut saamaan entistä enemmän lukijoita. Tämä selittyy silläkin, että olen ollut tänä vuonna kirjablogini kanssa myös paljon aktiivisempi kuin aiemmin. Olen lukenutkin enemmän. Ennen kaikkea olen myös akanut vähän kerrassaan kommentoimaan muidenkin blogeissa. Ehkä joskus uskaltaudun vuorovaikutukseen enemmänkin.  

En myöskään lue arvostelukappaleita ja muutenkin kirjat ovat useimmiten kirjastosta lainattuja, ja murto-osa omia. Omat postauksenikin ovat melko erilaisia toisiinsa nähden. Jotkin ovat enemmän kuvailevia, ja lukutunnelmaa esilletuovia, ja toisissa olen pohtinut asioita syvällisemminkin. Tuskin olen suurikaan uhka kriitikoille. :D Enkä varsinkaan yritä kirjoittaa millään lailla ammatimaisuuteen pyrkivää kirjablogia. Olen vain harrastajalukija ja bloggaaja, enkä ole opiskellut kirjallisuutta. Kerron vain mielipiteeni, ja raotan lukukokemusteni verhoa.



lauantai 8. marraskuuta 2014

Day 01 – Best book you read last year


Tästä lähtee uusi kierros jälleen alkuun ;) Ensimmäinen osa on taas helppo. Edellisenä vuotena paras luettu kirja. Tulkitsen tämän nyt niin, että tässä tulisi olla kirja, joka on luettu vuonna 2013. Vastauskin on helppo antaa, sillä ehdottomasti paras viime vuonna lukemani kirja oli Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan Tytär.

Jutun niksi onkin, että miksi juuri se oli viime vuoden paras kirja. Ensinnäkin se oli ensimmäinen loppuun luettu Oatesini. Sitä ennen oli aloittanut Blondin, joka muistaakseni oli kyllä hyvä mutta en saanut sitä silloin luettua, kun se oli minulla lainassa.  Haudankaivajan tytär oli ensinnäkin mielenkiintoinen siksi, että siinä olleet henkilöt olivat toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltoihin muuttaneita juutalais-pakolaisia. Tähän teemaan liittyvät kirjat ovat aina kiinnostaneet minua. Toinen syy valintaani on se, että kirja on yksinkertaisesti aivan mahtava, ja vaikuttava. Henkilöhahmot on taitavasti rakennettu, tarina kulkee hyvin ja lukijalle on yllätys jos toinenkin luvassa. Ennen kaikkea Haudankaivajan tytär on liikuttava sukutarina. Hyvät sukutarinat, etenkin vähän synkemmän puoleiset ovat hyvin minun kirjamakuuni soveltuvia. Kiinnostavia ja hyviä.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Kirjahaaste alusta alkaen



Muistatte varmaan 30 päivän kirjahaasteen, jota minäkin olen täällä joskus rustaillut. Haaste on edelleen kesken, se on ollut sitä jo pitkään. Nyt kuitenkin, koska haasteen aloituksesta on niin pitkä aika, ja lukijoitakin on tullut lisää tämän vuoden aikan melkoisesti, kiitos teille muuten, niin ajattelin että olisi ehkä kiva aloittaa koko juttu aivan alusta. Tällä kertaa yrittäisin tehdä sen kuitenkin hieman nopeammin, ja tällainen postaus olisi luvassa sitten vaikkapa kerran viikossa. Sitten saakin sitten vetailla vanhoihin juttuihin, että onko mikään muuttunut ;) Kirjamakuni on meinaan venyvä käsite. Mielipiteet muuttuu, ja kirjoja tulee luettua koko ajan lisää, joten tällaiset listat kaipaavat hieman päivittämistä ;)





Day 01 – Best book you read last year

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time



keskiviikko 5. marraskuuta 2014

J.S Meresmaa: Mifongin Aika




Mifongin aika on jatkoa lokakuun alussa lukemallaeni Mifongin Perinnölle . Kirjoitukseni saattaa sisältää spoilereita, koska jatko-osista kirjoittaminen ei onnistu välttämättä ilman niitä. Yritän kuitenkin olla spoilaamatta liikaa. Jos kuitenkin haluat välttää spoilerit satavarmasti kannattaa tämän lukeminen lopettaa tähän.

Mifongin perinnön tapahtumista on kulunut neljä vuotta ja entinen kuningatar Ardis asuu pienen Fewryn tyttärensä kanssa pienessä kylässä tuntemattomana. Samaan aikaan Ardisin poika, Fewrynin kaksoisveli asuu Merontesissa Ardisin entisen kotiopettajattaren hoteissa, ja on Ardisin isän salainen silmäterä. Kaukana Itämantereella Dante Rondestani pitää sukunsa antikvariaattia pystyssä yhdessä Linn-siskonsa tämän kumppanin Harbenin ja pikkuveljensä Roanin kanssa. Linn vain ei ole saanut mielestään heidän vanhimman veljensä Arranin kuolemaa ja haluaa lähteä selvittämään, kuka on murhan takana. Niinpä Dante ja Linn sekä Harben palaavat keskimantereelle Merontesiin, Dante halutessaan kuulla onko Ardis elossa ja Linn määrätietoisena kuulemaan veljensä murhaajan nimen. Sitten herää toinen Mifongi, Haldor Sininen, sekavana ja tuhoa aiheuttaen. Hän tuhoaa kylän, jossa Ardis tyttärineen asuu. Ardis päätyy evakkoon Pantterikansan luo, josta hänkin suuntaa pian hakemaan poikaansa Ciarania luokseen.

Mifongin Aika syventää kirjasarjan maailmaa melko paljon, ja luo juonenkäänteitä, jotka petaavat seuraavia osia. Se on perintesen oloinen toinen osa, mutta mielestäni se on silti aivan yhtä seikkailullinen kuin ensimmäinenkin osa, ja tempo on siihen verrattuna hieman hitaampaa. Näin  esimerkiksi kirjojen maailma, Mifongit ja Danten suhde puumaansa Reuhun syventyvät, ja lukija saa vastauksia ensimmäisen osan auki jättämiin kysymyksiin. Myö mahdoton rakkaus jatkuu, eikä Danten ja Ardis saa toisiaan tässäkään osassa, enimmäkseen olosuhteiden ja väärinkäsitysten ja etenkin huonon ajoituksen takia. 

Mifongin Ajassa  tuodaan areenalle myös uusia mielenkiintoisia henkilöitä, ja monista ensimmäisen osan sivuhenkiläistä tulee näkökulmahahmoja. Lukija pääsee seikkailemaan myös Linnin ja Harbenin mukana samoin kuin Branin. Myös Danten ja Linnin pikkuveli Roan saa suuremman roolin ja hänen sekä erään uuden henkilön välillä on mielenkiintoista vihjailua ;) Uusista hahmoista mielenkiintoisin ja vähiten selitetty on rääsyläispoika Mohair, joka pääsee seikkailemaan Linnin ja Harbenin mukana.

Mifongin Aika sisältää seikkailua, romantiikkaa ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Kirjailija Meresmaa onnistuu myös yllättämään ainakin tämä lukijan monta kertaa. Kirja oli ahmimalla ahmittava, sillä halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin niin tarinan imussa, että en ehtinyt huomaamaan mitään erityisen kritisoitavaa. Olin tosin pettynyt erään henkilön kohtaloon, sillä olisin halunnut kuulla hänestä vielä lisää. Ja voi Dante ja Ardis..lukijana sitä niin toivoisi että he vielä joskus saisivat toisensa. Tässä osassa ei paljon toivoa siihen suuntaan anneta. Elän silti toivossa, ja aavistelen, että ehkä eräs este heidä välillään vielä tulee raivatuksi. Erinäiset merkit viittaavat siihen suuntaan ;)

Kaikein kaikkiaan tämä on erittäin koukuttavaa fantasiaa, ja ainakin minulle myös tuikitärkeää pakoa arjesta. Juuri äsken tulikin viesti kirjastolta, että varaamani Mifongin Mahti olisi siellä odottamassa minua <3 Saattaapi käydä niin, että kyseinen kirja kiilaa lukujononi ohi ;)





tiistai 4. marraskuuta 2014

Joyce Carol Oates: Putous

                             



En ole ihan varma, miten pitkään tämä kirja on odottanut lukuvuoroaan alati kasvavassa lukupinossani. Uusintakertoja sille ainakin kertyi ennen kun sain tartuttua siihen. Minusta Oatesin kirjat vaativat lukijalta paljon, joten niiden lukemiseen tulee aina olla juuri oikea aika ja oikea mielentila. Sellainen tila minulle tuli vasta viime sunnuntaina. Eilen sain kirjan luettua sitten loppuun. Työttömyyden harvoja hyviä puolia on se, että ehdin lukemaan todella paljon. :)

Odotukset Putousta kohtaan olivat melko korkealla, ja osittan ne täyttyivätkin. Kirja oli erittäin vaikuttava. Jotain, ihan pikkiriikkisen vain, jäi kuitenkin puuttumaan. Kirjassa ei paljastunut mitään kovin radikaalia yhtäkkiä niin kuin muissa Oatesin kirjoissa, mikä vähän petti odotuksiani. Kirja oli siitä huolimatta täynnä myös Oatesin kirjojen hyviä puolia; psykologista ihmiskuvausta, sukutarinaa ja miltei elämänmittaista kerrontaa. Keskiössä oli jälleen kerran perhe, joka tuntuu Oatesin kirjoissa olevan melko toistuva teema. Tämän voin sanoa siitä huolimatta, että tämä on vasta neljäs kirja, jonka olen Oatesilta lukenut.

Putous sijoittuu Niagaran putouksille Niagra Fallsin kaupunkiin, ja se alkaa erään sulhasen itsemurhasta. Tämä heittäytyy putoukseen ja jättää jälkeensä vasta edellsienä päivänä naimansa morsiamen, joka odottelee putouksilla seitsemän päivää miehen ruumiin löytymistä. He ovat olleet häämatkalla. Samaan aikaan hotellin johtaja pyytää asianajaja ystäväänsän Dirk Burnabya tulemaan hätiin, sillä hän ei tiedä mitä tehdä morsiamen kanssa. Dirk tulee, näkee ja rakastuu tuohon punatukkaiseen morsiameen, jonka nimi on Ariah. Putous kertookin lähtlkohtaisesti noista kahdesta ja heidän perheestään, jonka tausalla Niagaran Putoukset vaikuttava oudolla tavalla. 

Kirja sijoittuu noin parinkymmenen vuoden ajanjaksolle aina 1950-luvusta 1970-luvun lopulle saakka. Siinä mennään naimisiin, saadaan lapsia ja käydään myös oikeustaistoon kaupunkia ja sen ympärille rakentuvan teollisuuden ympäristövaikutuksia vastaan. Niagaran Putoukset ovat Burnabyn perheen kohtaloissa hyvin vahvasti mukana. 

Henkilöhahmoista Ariah on kenties kaikkein mielenkiintoisin, ja samalla vaikuttaa vahvasti muiden henkilöiden persooniin. Hän on mielestäni jopa hieman ärsyttävä, vaikka en häntä varsinaisesti inhoakaan. Epävarmuus tuntuu olevan hänen henkilöhahmonsa keskusta, joka vaikuttaa niin hänen toimintaansakin kuin siihen millaisia muut kirjan henkilöt ovat, ja miten he toimivat. Ariahin luonteeseen on tietenkin vaikuttanut ensimmäisen miehen kuolema. Dirk Burnapbylla taas on vaikeahko mutta läheinen äitisuhde, johon äkkirakastuminen Ariahiin toki vaikuttaa. Burnabyn perheen lapsia on loppujen lopuksi kolme, ja kuten Oatesin kirjassa Sisareni, rakkaani, lapset ovat äidin mielessä eriarvoisia, sillä yhtä hän rakastaa enemmän kuin toisia. Tämäkin tuntuu olevan toistuva teema Oatesin tuotannossa.

Putous oli rankka kirja ja sai ajattelemaan. Tällä kertaa petyin kuitenkin siihen, että loppujen lopuksi kirjassa ei paljastunut mitään suurta salaisuutta vaikka takakansi niin antoi olettaa. Monet asiat olivat lukijalla selvää koko ajan, vaikka ne eivät ehkä henkilöhahmoille sitä olleet. Itse en ainakaan hirveästi päässyt yllättymään. Muuten kirja oli mielenkiintoinen, ja sukutarinat ovat aina kiehtovia, vaikka mitään järisyttävän järisyttävää ei tapahtunutkaan. 

Nyt voin kyllä varmasti sanoa, että Joyce Carol Oates kuluu lempikynäilijöitteni joukkoon. Olen lukenut neljä kirjaa häneltä, ja tykännyt jokaisesta. 








sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Charleine Harris: Verta sakeampaa




Pitkästä aikaa luin Sookie Stachouse-kirjan. Tällä kertaa vaan jouduin tyytymään suomennokseen, sillä englanninkielistä en löytänyt kirjastosta. Täytyy kyllä sanoa, että ei tämä suomennos nyt hullumpi ollut vaikka olinkin olettanut, että suomennoset näissä kirjoissa olisivat melko kökköjä, ja että näitä kannattaisi lukea mieluummin alkuperäiskielellä. Tässä suomennoksessa ei kyllä ollut mielestäni mitään kummempaa vikaa. Kirjan nimi on nyt vaan hieman hassu verrattuna kirjan alkuperäiseen nimeen. Kansi tässä on mielestäni kyllä aika hieno ;)

Jälleen kerran Sookie on pinteessä jos toisessakin. Eric on unohtanut viime kirjassa tapahtuneet asiat, Sookie on huolissaan Jasonista, joka on uudessa elämäntilanteessa. Kaiken lisäksi Bon Tempsissa ja sen lähistöllä ammutaan kaksiluontoisia muodonmuuttajia. Sookie joutuu myös tahtomattaan osaksi ihmissusien politiikkaa, ja valtapeliä. Sen lisäksi Sookieen talo sytytetään palamaan ja muutaman päivän päästä siitä häntä ammutaan. Kuka haluaa Sookielle pahaa? Ilmeisesti monikin, ja lopussa muutama tyyppi paljastuu pahikseksi.

Verta Sakeampaa jatkaa tämän kirjasarjan menoa melko samaan tapaan kun aiemminkin. Koko ajan tapahtuu jotain, etenkin Sookielle, ja samalla nuoren naisen ympärillä pyörii mies jos toinenkin. Tosin kaikki tuntuvat olevan jollain tavalla yliluonnollisia.Sookien ympärillä pörräävät niin Eric kuin Billki, nuo kuumat vampyyrit. Lisäksi joukossa pyörii myös ihmissusi Alcide, ja pari muuta eläimellistä muodonmuuttajaa. Kuumaksi menee ;) :D Tässä kirjassa ei tosin vällyjen välissä viihdytäkään vaikka seksiin liittyvät ajatukset liikkuvatkin vähän väliä Sookien päässä, ja onpa tämä yhdessä vaiheessa lähellä sänkyyn menoakin. Vaan ei peitot nyt tällä kertaa heilu.

Verta Sakeampaa oli aivan yhtä viihdyttävä lukukokemus kuin muutkin tämän sarjan kirjat. Näitä on helppo lukea, näissä tapahtuu paljon, ja yliluonnolliset miekkoset ovat kuumia kirjan sivuillakin. ;) Mitä viihdekirjallisuuteen tulee, niin tämä ainakin ajaa tarkoituksensa hyvin. Aivot saa näiden kirjojen kanssa laittaa narikkaan mutta se on vain hyvä. 


lauantai 1. marraskuuta 2014

Pari miniarviota ja lokakuun luetut



Paolo Coelho: Portobellon noita

                          


Paolo Coelhon kirjat ovat hieman keittiöfilosofisia, ja täyttä itsestäänselvyyksiä, ja henkevyyttä. Ne eivät kuitenkaan ole hullumpia tarinoita, ja ne on parin kirjan lukeneen kokemuksen syvällä rintaäänellä melko helppolukuisia. Joten kun jollain kirjastoreissulla satuin löytämään Portobellon noidan palautettujen hyllyssä, tulin napanneeksi sen mukaan. Kirja kertoo Aletheiasta, joka etsii itseään ja omaa potentiaaliaan. Hän saa elämänsä aikana opetusta muilta ja opettaa itsekin. Kaikki alkaa tanssin voimasta, ja jatkuu aina siihen, että Aletheia alkaa pitämään kokoontumisia, jossa hän menee transsiin ja muuttuu Hagia Sofiaksi, jolta muut sitten kyselvät neuvoja. 

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen.Siinä Aletheia ei pääse itse ääneen, vaan hänen elämästään kertovat eri ihmiset, jotka ovat sitä koskettaneet. Heitä haastattelee kertoja, josta ei oikein saa selvää kuka hän on, ennen kuin lopussa. Oletettavasti kirjan alussa Aletheia on murhattu. Ja kirja on tavallaan hänen elämänkertansa. Lukijakin saattaa yllättyä lopussa.

Portobellon noita oli ihan mielenkiintoinen kirja. Paolo Coleho ei ole mikään huono kirjoittaja. En kuitenkaan saa hänen kirjoistaan wow-efektiä niin kuin jotkut ehkä saavat, sillä hänen filosofiansa ei ole mielestäni kovinkaan vaikeaselkoista. Leppoisaa luettavaa herran kirjat kyllä ovat, joten enköhän tutustu niihin lisää joskus.


Janet Fitch: Valkoinen oleanteri

                            

Viimeinen lokakuun postaamaton kirja onkin sitten Valkoinen oleanteri, kirja jonka lukemiseen tuntui menevän ikuisuus. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että se olisi ollut tylsä tai huono. Se nyt oli vain kirjoitettu tyylillä, jota on hidasta lukea. Tässä oli jotenkin polveilevaa ja ajatuksenvirran kaltaista tekstiä. 

Valkoinen oleanteri kertoo Astridista ja tämän äidistä Ingridistä. Vaikka minökertojana on Astrid, ja Ingrid on suurimman osan aikaa kirjasta vankilassa, on Ingrid iso osaa tarinaa. Hänen varjonsa vaikuttaa Astridin elämään matkankin takaa, ja hänen kirjeensä tyttärelleen ovat se mikä pitää hänet tämän elämässä kiinni. Astrid on siis tyttö, joka joutuu nuorena kiertoon sijaiskodeista sijaiskoteihin, koska hänen äitinsä on murhannut miesystävänsä Barryn. Astridilla ei niin kauhean hyvä tuuri käy sijaiskotien kanssa, ja aina jokin ajaa hänet lopulta toiseen paikkaan. Astrid saa monta eri naisenmallia, monen eri äidin kautta. Kaiken takana Igrid tuntuu edelleen olevan ohjaksissa, ja Astrid haluaa päästä äitinsä varjon takaa pois. Asioita tapahtuu, ja lopulta Astrid pääsee kysymään äidiltään ne kysymykset, jotka häntä ovat vaivanneet. Astridista kasvaa nuori itsenäinen nainen.

Valkoinen oleanteri on nuoren naisen kasvutarina. Se on myös kertomus eräästä äidistä ja tyttärestä. Voimakastahtoinen äiti, ja ristiriitainen äitisuhde on suuri teema kirjassa. Ennen kaikkea sen teemana on kuitenkin aikuiseksi naiseksi kasvaminen ja oman identiteetin löytäminen. Samalla se kertoo Los Anglesin kurjemmista puolista, niistä jotka jäävät hollywood-loiston kolikon toiselle puolelle. Pidin kirjast kyllä vaikka sen hidas tempo aika ajoin tuskastutti. 

Lokakuun luetut

Jossain välissä aloint viime talvena tehdä kuukausikoosteita lukemisistani, jotka keväällä sitten jäivät pois kelkasta. Nyt yritän sitten ottaa tuon tavan uudestaan käyttööni. Eli tähän loppuun teen vielä pienen koosteen lokakuussa luetuista kirjoista, niin sitten pääsemme marraskuuhun jälleen tyhjältä postauspöydältä ;)

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Vihan liekit

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

J.S Meresmaa: Mifongin perintö

Torey Hayden: Viattomat

Kerstin Gier: Safiirinsini

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Erin Hunter: Soturikissat:Uusi Profetia:Keskiyö

Tessa Gratton: Veritaika

Jude Deveraux: Herttuatar

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä

John Ajdive Lundqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Terhi Rannela: Läpi yön

Anu Ojala: Pommi

Laura Lähteenmäki: North End; Niskaan putoava taivas

P.C Cast ja Kirstin Cast: Määrätty (Yön talo 9)

Road Dahl: Sulo ja Suklaatehdas

Stephen King: Carrie

Mystisiä kissatarinoita (toim. Jon Richards Stephens ja Kim Smith)

Paolo Coelho: Portobellon noita
Janet Fitch: Valkoinen Oleanteri


Lokaakuussa tulin siis lukeneeksi yhdeksäntoista kirjaa. Niistä iso osa oli nuortenkirjoja ja nuorten aikuisten kirjoja. Minulla on tässä ollut melkoinen nuorille tarkoitetun kirjallisuuden tulva, ja niitä löytyy lukulistaltani, ja lainapinostani tälläkin hetkellä aika paljon. 

Fantasiaa olen lukenut melko paljon, ja siinä lajissa paras kokemus oli tässä kuussa ehdottomasti J.S Meresmaan Mifongin Perintö, jonka sijoittumsita nuortenpuolelle hieman ihmettelen. Itseasiassa Mifongin perintö on paras kirja ylipäätänsä näiden joukosta, jota olen lokakuussa lukenut.

Suurin pettymys taas oli Torey Haydenin Viattomat. Odotin Toreyltä aikaisempien kokemusteni perusteella jotain parempaa. Tässä kuussa olen myös lueknut Emilien lukuhaasteeseen sopivia kirjoja, ja niitä joukossa on peräti seitsemän. Karmivin halloween-kirja oli ehdottomasti eilen lukemani Mystisiä kissatarinoita, sillä siellä oli joukossa muutama puistatuksia herättävä juttu :D Ne pelottivat jopa enemmän kuin Stephen Kingin Carrie, jonka luin uudelleen sitten peruskouluvuosieni.

Lokakuu on kyllä ollut mukava lukukuu. Toivottovasti marraskuukin osoittautuu sellaiseksi, huolimatta siitä että osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa NaNoWriMoon ja pitäisi omaa tuotosta saada myös kirjoitettua ;)