lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lauren Oliver: Requiem - Rakkaus palaa




Toissapäivänä, vai kenties eilen, sain luettua loppuun Lauren Oliveri trilogian, jossa tulevaisuuden Yhdysvallat on luokitellut rakkauden sairaudeksi. Edellinen kirja oli johtanut Lenan kapinallisten joukkoihin, paiskannut hänelle uuden rakkauden, ja lopussa yllättäny tuomalla menneisyyden hyvin konkreettisesti Lenan elämään. 

Rakkays Palaa- osassa Lenan sydän kamppailee valintojen parissa, ja palaa muistelemaan menneisyyttä. Samaan aikaan kapinallisen "invalidien" ja parannettujen yhteiskunnan "zombimaan" maailmat ovat törmäämässä hyvin konkreettisesti. Kapinalliset joutuvat pakoilemaan "zombimaan" lähettämiä partioita, ja suunnittelevat samaan aikaan suurta iskua Portlandiin, sinne mistä Lena on lähtöisin.

Samaan aikaan kirjaa kerrotaan myös Lenan entisen parhaan ystävän Hanan näkökulmasta, joka on parannettu ja menossa naimisiin Portlandin pormestarin kanssa. Kaikki ei Hanan kohdallakaan ole aivan sitä miltä näyttää. Sulhasestakin paljastuu hyvin huolestattuvia piirteitä.

Lopulta nämä kaksi maailmaa, Lenan ja Hanan, törmäävät eikä mikään ole niin kuin ennen. Sopivan kryptisesti selitettyä juonenkuvausta vai mitä? ;)

Requiem - Rakkaus palaa on ehdottomasti lempikirjani koko trilogiasta. On hyvin mielenkiintoista kuulla toistakin näkökulmaa kuin Lenan, ja kok trilogian loppu on saatu mielestäni oikein mainiosti kasaan. Tietenkin loppu antaa lukijalle arvailun varaa, ja jää hieman avonaiseksi. Mikä on mielestäni hyvin ilahduttavaa. En kuvitellutkaan, että kirjan koko maailma muuttuisi trilogian lopuksi kuin taikaiskusta normaaliksi, ja kaikki rakastaisivat toisiaan ja tanssisivat niityillä. E-hei..ja se on aivan mahtavan hyvä, koska nyt kirja jätti jälkeensä kutkuttavan hyvänolon tunteen ja omalle mielikuvitukselle tilaa. Eli loppu ei ollut liian naaivi ja höttöinen, kuten alunperin pelkäsin sen olevan. Tämän perusteella voin viimein sanoa varmasti, että tämä lukemani trilogia oli oikein hyvä. Ei ehkä yllä aivan top-kärkeen lukemistani kirjoista ikinä mutta oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

Me likes ;) Mitäs te muut trilogian lukeneet olette mieltä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti