lauantai 22. helmikuuta 2014

Tuija Lehtinen: www.liisanblogi.net


Nuortenkirjojen lainausreissulta tarttui mukaani kirjastosta myös sellainen Tuija Lehtisen nuortenromaani, jota en ole ennen lukenut. Nimittäin www.liisanblogi.net . Kirja tarttui mukaan lähinnä siksi, että minua kiinnosti miten Tuija Lehtinen on saanut nuorten nettikäyttäytymisestä kiinni. ;)

Kirja kertoo Liisasta, joka pitää nettipäiväkirjaa. Kun hänen vanhempansa lähtevät vuodeksi Ruotsiin Liisan pikkuveljien kanssa, päätyy Liisa aloittamaan lukion Big Cityssä, jonne menee asumaan kahden tätinsä, ja setänsä luo. Jo alusta alkaen on selvää, että tädit, ja setä ovat erikoisia. Etenkin Tuire, joka pitää Tiffanys nimistä ravintolaa, jossa kaikilla ruoka-annoksilla on jostain kirjan nimestä väännetty nimi. Vai miltä kuulostaa Kaikki isäni kotletit, tai jälkiruoka Anna Marenkina...

Koulun alettua Liisa huomaa lukion oppilaidenkin olevan enimmäkseen outoja otuksia, joista riittää paljon kirjoitettavaa blogiin. Liisan blogi alkaakin saada paljon kommentteja, ja etenkin eräs Murikka outoine kommentteineen antaa Liisalle ihmettelyn aihetta. Hän alkaa epäilemään josko Murikka onkin joku koulusta. Koulun ohella Liisa lukee romanttisia rakkausromaaneja, puuttuu tätiensä elämään ja siinä sivussa deittaileekin muutamaa poikaa. Blogteksteissään Liisa miettii monemoisia asioita, kuten esimerkiksi sukulaisten noloja kysymyksiä nuorten rakkauselämästä, ja sitä miksi tulla isona.

Kirjan rakenne on erilainen kuin yleensä. Jokainen luku alkaa Liisan kirjoittamalla blogtekstillä, ja luvun jäljessä on aina Liisan saamat kommentit. Siihen väliin mahtuu tietysti paljon asiaa siitä, mitä välillä tapahtuu. Kirjan minäkertojana toimii Liisa. Blogitekstissä on kirjakieltä, mutta Liisan kertojaääni puhuu puhekielellä.

Lukukokemus oli tämän kirjan kanssa hykerryttävä. Muistan nauraneeni monta kertaa lukiessani, etenkin Liisan saamille kommenteilla blogiinsa. Pidin tästä jopa enemmän kuin niistä Laura-kirjoista. Hauskuutta oli vielä enemmän. Jos olisin vielä teini, menisin tämä lemppareiden listalle. Tällä hetkellä se on vahvasti hyvä ja hauska kirja, mutta ei yllä niille korkeimmille sijoille sydämessäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti