tiistai 5. marraskuuta 2013

Torey Hayden: Toisten Lapset



Viime viikonlopun suunnittelematon lukumaraton jatkui lauantaiaamuna jälleen elämänkertakirjallisuudella. Tällä kertaa vanhalla tutulla Torey Haydenillä. Tässä kirjassa erityisopettaja Torey Haydenin luokalle tulee neljä lasta, joilla kaikilla on omanlainen ongelmansa. 

Lori on ekaluokkalainen, jolla on todettu lievä aivovamma, joka on seurausta siitä, että häntä oli pienenä pahoinpidelty. Aivovamma vaikeuttaa Lorilla ennen kaikkea lukemisen oppimista. 
Boo on autistinen lapsi, joka ei juurikaan tuota puhetta. Hän toistaa ainoastaan kuulemiaan asioita, niin ihmisten keskusteluja, tv-ohjelmia kuin radion sääennustuksiakin. 
Tomaso on 10-vuotias poika, joka on joutunut pienenä näkemään sen kuinka hänen äitipuolensa on ampunut hänen isänsä ja iso-veljensä. Tomaso on vihainen ja agressiivinen tuloksena tästä. Hän kuitenkin tuntuu tykästyvän aina niin iloiseen ja positiiviseen Loriin.
Claudia on 12-vuotias tyttö, joka on lähetetty Toreyn luokalle katolisesta koulusta raskauden takia. 

Kaikki neljä lasta ovat erilaisia ongelmiltaan, ja elämäntarinoiltaan. Kuitenkin Toreyn luokalla he hitsautuvat yhteen, ja jokaisen ongelmiin Torey etsii ratkaisua. Joissain asioissa mennään eteenpäin, jotkut jäävät vielä ratkaisematta. Yksi kouluvuosi on kuitenkin lyhyt aika.

Toisten lapset on aika samanlainen kuin Torey Haydenin muutkin kirjat. Jotenkin en itse vain saanut aivan samaa tunnelmaa lukiessani  esiin. Lasten kohtalot ja kouluvuoden tapahtumat ovat kyllä mielenkiintoisia, ja kirja laittaa ajattelemaan opettamista ja opettajuutta yleensä, vaikka itsestäni onkin tulossa vain aineenopettaja. Silti kirjasta löytyi myös yksi opettaja, josta puhutaan Lorin lukuvaikeuksien yhteydessä, ja hänestä saa taas mallia siihen, millainen opettaja ei itse missään nimessä halua olla.

Tässä kirjassa en kuitenkaan pääse niin hyvin kiinni yhteenkään lapseen, ja tämän ongelmiin kuin esimerkiksi Haydenin Aavetytössä tai Häkkipojassa. Toisten lapsissa lapset jäävät vähän vieraammiksi, eikä heidän kohtaloihinsa pääse kiinnittymään kunnolla. Syvyyttä ei vain ole niin paljon. Muuten kirja on ihan hyvä. Sen lukee, ja haluaakin lukea, nopeasti. Sitä lukiessa saa nauraa, ja surra yhtäaikaa. Perus Haydenia siis, vaikka ei yllä aivan samalle tasolle kuin muut hänen kirjansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti