torstai 8. joulukuuta 2011

Tove Jansson: Muumipapan Urotyöt


Muumipapan urotyöt on vasta toinen muumikirja, jonka olen eläessäni lukenut. Meillä ei näitä kirjoja ollut kotona, kun olin pieni, joten jäin kai paljosta paitsi tässä suhteessa. Onneksi koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Etenkin kun nämä kirjat ovat aivan mainioita, ja sisältävät sellaista elämänfilosofiaa, joka vetoaa moniin ihmisiin. Muumipapan urotyöt ovat erittäin oivaa lukemsita vanhempaankin makuun, etenkin kun muumipappa polttaa siinä sikaria. Huomaa kyllä, että kirja ei ole meidän aikamme kirjoitettu, sillä siinä muumimamma puolustaa papan polttamista, ja sanoo jotain siihen tyyliin, että nautinnon ovat hyväksi mahalle.

Muumipapan urotyöt kertoo muumipapan nuoruudesta. Siinä muumipappa kirjoittaa muistelmiaan, ja kertoo niiden tarinaa pojalleen muumipeikolle ja tämän ystäville Nipsulle ja Nuuskamuikkuselle, joiden isillä on suuri rooli muumipapan tarinoista. Muumipapan urotyöt kertovat muumipapan tarinan aina hänen syntymästään siihen saakka, kun hän tapasi muumimamman. Noiden väliin mahtuu monta seikkailua yhdessä muuan keksijä Fredriksonin, hänen veljenpoikansa Hosulin ja laiskan anarkisti Juksun kanssa. : D Vilahtaapa tarinassa Pikku Myyn äiti ja sisaruksestkin. Juonesta en taas sen enempää tohdi paljastaa, pilaantuu vielä jonkun lukunautintoa.

Luin kyseisen kirjan viimeviikonloppuna, muistaakseni lauantain aikana kokonaan. Kirja oli niin hyvä, etten saanut yöllä unta ennenkuin olin lukenut sen loppuun. Muumikirjoilla näyttääkin olevan koukuttava vaikutus. Niistä tulee myös älyttömän hyvä mieli. Ne ovat hyvän mielen tarinoita, vaikka toki ne käsittelevät myös surullisia, ja vaikeitakin asioista. Kaisessa tuntuu kuitenkin olevan positiivinen pohjaväre.

Hyvää lukemista ne ovat... no kaikille. :) Etenkin niiden, joilla on syystä tai toisesta hiilihanko takapuolessa olisi hyvä lukea tämä kirja, ja muutkin muumikirjat. Aion itsekin lukea ne kaikki muutkin muumikirjat, vaikka hanko ei siellä takana kuljekaan. Ainakaan kovin usein : D Kaiken kaikkiaa Muumipapan Urotyöt on aivan mahtava kirja. Sopisi varmaan myös lohtulukemislistalleni, sinne Pottereiden perään ;)













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti