keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Gillian Flynn: Teräviä esineitä



Jännityskirjallisuudessa taas mennään. Synkän metsän siimeksessä herätti jännityksen nälän, etenkin psykologisen sellaisen. Gillian Flynnin suomennetusta tuotannosta minulla oli vielä lukematta tämä Teräviä esineitä. Ja täytyy sanoa, että Flynnin kirjoista tämä oli minun lempparini. 

Teräviä esineitä alkaa siitä kun Chigagossa toimittajana työskentelevä Camille lähetetään vanhaan kotikaupunkiinsa tekemään juttuja kahden nuoren tytön katoamisesta, ja raaoista surmista. Camillen tunteet tehtävää ja koko kaupunkia kohtaan ovat ristiriitaiset. Hän lähtee kuitenkin matkaan ja majoittuu äitinsä luo. Ja miten outo ja ahdistava tyyppi tuo äiti nimeltään Adora onkaan. Pian selviää, että suurin syy Camillen inhoon vanhaa kotiaan kohtaan piilee juuri hänen äitisuhteessaan. Uusia juttuja selvitelleessään manneisyys tuntuu nousevan jälleen pintaan Camillen muistellessa vuosia sitten kuollutta pikkusiskoaan. Äidin uusi tytär Amma on jäänyt Camillelle vieraammaksi ja tämän käyttäytyminen hämmentää Camillea. Kotona siskopuoli on äidin pikku nukke mutta kylillä tyttö liikkuu pikkuvanhassa (ja pikkutuhmassa) teinijengissä, joka terrorisoi muita nuoria.

Camille on mielenkiintoinen päähenkilö, hyvin ongelmainen. Hyvin surullinen hahmo. Koko kirja omn ovelasti rakenntettu, ja kirjailija onnistuu yllättämään loppuratkaisullaan. Tosin samalla tulee miettineeksi, että olisihan se pitänyt tajuta. Merkit kuitenkin ovat melko selvät, mutta eivät kuitenkaan. 

Kirjassa on ehdottomasti kyse äiti-tytärsuhteista. Samalla myös valtasuhteista. Mitä aiheuttaa äidin väärin kättämä valta tyttäreen? Tai mitä aiheuttaa koulun suosittujen tyttöjen käyttämä valta ikätovereihin. Teinitytöistä sekä äideistä on tehty tässä kirjassa melkoisen hyytäviä ja paikoitellen kirja on melko ahdistava. 

Hyvä kirja voi kuitenkin joskus järkyttää ja itse en ole kovin herkkä ahdistumisen suhteen. Johtunee siitä, että luin Stephen Kingin kirjoja jo 11-vuotiaana. Flynnin kirjojen taustalla on aina vakavat ja raadollisekin teemat, ja hän käsittelee niitä mielenkiintoisella tavalla. Se oli parasta tässäkin kirjassa.



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä


Sillon tällöin tekee mieli lukea jännityskirjallisuutta. Ruth Ware oli uusi tuttavuus tällä saralla. Kuulin kirjailijasta ja tästä kirjasta Unelmoin - youtubekanavalta. Kuvaus kirjan juonesta kiinnitti heti mielenkiintoni ja jossain vaiheessa helmikuuta varasin, ja sain kirjan kirjastosta. Synkän metsän siimeksessä osoittautuikin erittäin koukuttavaksi kirjaksi. Se ei yltänyt aivan parhaiden jännityskirjojen listalle minun silmissäni mutta tarina oli hyvä. 

Tarinan alussa päähenkilö Nora kutsutaan hänen vanhan ystävänsä polttareihin. Nora ihmettelee tätä kovasti sillä naisten ystävyys ei ole vuosia sitten päättynyt parhaissa merkeissä. Toisen naisten yhteisen ystävän kanssa Nora päättää kuitenkin lähteä polttareille samalla ihmetellen sitä miksi hänet on kutsuttu niihin mutta ei itse häihin. 

Saapuessaan määränpäähän syrjäiseen mökkiin keskelle ei-mitään Nora epäilee omaa päätöksentekoaan. Mökki on hulppea mutta siinä on lasiset seinät, josta kuka tahansa voi nähdä sisään. Tunnelma on outo. Morsiammen kaaso yli-innokas ja outoja raivokohtauksia saava, jolla on pakkimielle tehdä polttareista täydelliset. Joukkoa täydentää morsiamen ystävä joka kaipaa kotiin pienen lapsensa luo sekä joukon ainoa mies, joka tietenkin on homo. Jo ensimmäisenä iltana tunteet käyvät kuumina ja Nora lähtee aikaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä yksi vieraista lähtee ja painostava tunnelma jatkuu. 

Nora herää lopulta sairaalasta, ja huomaa, että hänen huonettaan vartioi poliisi. Kukaan ei kerro mitä on tapahtunut, ja päättelemällä ja kyselemällä Nora saa selville, että joku on kuollut. Mutta miksi, ja mitä pn tapahtunut. Noran muisti alkaa palata hitaasti pala kerrallaan mutta onko hatariin muistikuviin luottamista.

Kirjan henkilöiden motiivit olivat aika..no ihmissuhdesotkumeininkiä. Osa tyypeistä tuntuu jämähtäneen sinne nuoruuden henkiselle tasolle, ja kostonhimo sekä katkeruus haisee kirjassa pitkälle. Tarina on kuitenkin osattu kirjoittaa taitavasti lukijaa koukuttaen. Tämän luki nopeasti, tarina oli ok mutta ei mitenkään erikoinen. Kyllä tämä jännityskirjan nälkää helpotti. Ehkä luen vielä lisää Ruth Waren kirjoja. 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Sini Helminen: Kiven sisässä



Kiven sisässä on toinen osa Sini Helmisen Väkiveriset-sarjaa. Joskin se on aikalailla itsenäinen jatko-osa, sillä kirjoissa seikkailee täysin eri päähenkilöt, ja vain yksi sivuhenkilö on molemmissa sama. Ikäänkuin linkittämässä kirjoja toisiinsa. Ja edelleen olemme muuten menossa helmikuussa luetuissa kirjoissa. Tätä menoa reaaliaikaisiin kirjapostauksiin tuskin päästään tämän vuoden puolella. Nyt menin kuitenkin asiasta kukkaruukkuun, joten eiköhän jatketa itse kirjasta kirjoittamista.

Ensimmäisen osan väkiverisistä luin viime kesänä Seinäjoella, ja silloin kirjablogini oli hieman unessa, joten siitä ei tullut blogattua. Muistan kuitenkin tykänneeni siitä, vaikka lempikirjakseni se ei päätynytkään. Minulla on kuitenkin tunne, että tämä Kiven sisässä olisi parempi. 

Kirjan alussa Pekko muuttaa vanhempineen edesmenneen mummonsa asuntoon Helsinkiin. Taakse jää maaseutdun pikkukauounki ja isän suvun maatila, ja uuteen kotiin Helsingissä on vain totuttava. Pekolla  on kumma tunne, että monet paikat Helsingissä ovat etäisesti tuttuja. Koulussa Tuuli-niminen tyttö alkaa jutella Pekolle ja pian Pekko huomaa ettei kukaan muu näe Tuulia. Naapurin oudosti puhuva huntuun sonnutautuva tyttö, jonka Pekko olettaa maahanmuuttajakis tulee eräänä päivänä lainaamaan erinäisiä tavaroita ja herättää Pekon kiinnostuksen. Pikkuhiljaa salaisuuden alkavat paljastua. Minegraftiin intohimoisesti suhtautuva Pekko saa kuulla olevansa Vuoreilainen, väkeen kuuluva olento. Hän tapaa joukon maan alla asuvia sukulaisia. Mutta kuka on naapurn kummlallinen tyttö, ja kuka on koulussa pyörivä tuuli, ja mitä vuoralaisena oleminen käytännössä tarkoittaa? Siihen  Pekko saa vastauksia pikkuhiljaa.

Kiven sisässä oli aika helppolukuinen ja nopeasti ahmittava kirja. Idea kivi-elementtiin sitoutuneesta vuorelaisesta, joka pelaa intohimoisesti miengraftia on jännittävän osuva. Pidin Pekosta valtavasti, ja jo edellisessä osassa ollut Tuuli toi tuulahduksen edellisestä kirjasta mukanaan mutta oli kuitenkin omanlaisensa voima kirjassa. Eniten harmitti että kirja jäi oikeastaan hieman kesken, ja ilmeisesti Pekon tarina ei enää jatku vaan sarjan seuraavassa osassa on taas uusi päähenkilö. Suomalainen mytologia on kuintekin mielenkiintoista, joten näitä kirjoja lukee mielellään.

Kirja sopii YA-haasteessa kohtaan Urbaani fantasia, sillä liikutaan nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä.




keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra



Terveisin Seepra sai sympaattisen kirjan palkinnon  mielessäni kaikista niistä kirjoista, jotka luin helmikuussa. Se ei ollut mitenkläöä erityisen maailmoja järisyttävä lukukokemus mutta ei todellakaan mitenkään huonokaan. Se oli...no kuten sanottua hyvin sympaattiinen.

Terveisin Seepra kertoo nuoresta Iriksestä, joka purkaa pahaa oloaan viiltelemällä. Iriksen perheeseen kuuluu etäinen suositun kakkublogin maaniseen treeniblogiin vaihtanut äiti, hieman hömelö usein työmatkoilla oleva melkoisen välittävä isä, sekä huumaddikti veli, joka asuu laitoksessa. Iriksen ongelmat tuntuvat jäävät kirjan alussa huomiotta juuri perheen muiden jäsenten elämäntilanteiden takmia. takia. Koulusta Iris passitetaan psykologiseen arvioon koska hänelle kertyy paljon poissaoloa. Siellä psykologi antaa ohimennen heitettynä ohjeena Irikselle että tämän kannattaisi alkaa kirjeenvaihtoon jonkun omanikäisensä tytön kanssa, jotta Iris saisi siitä kaipaamaansa vertaistukea. Iris ottaa ohjeen tosissaan ja hommaa itselleen kirjekaverin, joka asuu pikkukaupungissa joissa kaukana Iriksen kotipaikasta Helsingistä. 

Joululomalla sattuu jotain, mikä saa myös Iriksen perheen huomaamaan hänen hätänsä ja etenkin isä tuntuu ottavan Iriksen piristämisen sydämen asiakseen. Lopulta Iris päätyy harrastamaan valokuvausta isänsä vanhalla kamerala ja pikkuhiljaa ahdistus alkaa väljetä.

Terveisin Seepra on mielenterveysongelmaisen nuoren ja tämän epäfunktionaalisen perheen kehityskertomus kohti parempaa huomista. Ja se parempi huominen tuntuu pikku hiljaa tulevan lähemmäksi kirjan lopun ollessa toivoa antava.

Vaikka kirjan keskiössä on Iriksen ja tämän löytämän kirjekaverin Runotytön keskinäiset sähköpostiviestit, jäi kyseinen suhde minun lukukokemuksessani Iriksen ja tämän isän haparoiden paremmaksi muuttuvan suhteen jalkoihin. Isä olikin melkolailla lempihahmoni koko kirjassa.

Terveisin Seepra käsittelee tärkeää aihetta ja mielelläni näkisin monen nuoren, ongelmaisen ja ei-ongelmaisen tarttuvan tähän kirjaan. Jos tämä jotain teki ansiokkaasti niin loi toivoa paremmasta. Ongelmat voivat selvitä vaikka se veisi aikaa. Oikein sympaattinen kirja siis. Vaikka ei ihan suosikkikirjojeni listalle päässytkään. 

Asetan kirjan YA-lukuhaasteessa kohtaan: Kirja ei kuulu sarjaan.

Helmikuussa luetut ja maaliskuun suunnittelua


Helmikuussa tuli luettua ennätysmäärä kirjoja vaikka on ollut vuoden lyhyin kuukausi-. Samalla lukutahdon kiihtyessä myös postaukset ovat jälleen jääneet todella rästiin, joten luultavasti pitkälle maaliskuuhun on luvassa vielä helmikuussa luettujen kirjojen postauksia.






Helmikuuhun on mahtunut todella paljon erilaista luettavaa ja yllättävän paljon muutakin kuin kertovaa kaunokirjallisuutta. Olen lukenut myös yhden runokirjan, kolme kirjoittamisen opasta sekä yhden feministisen tietokirjatyyyppisen kirjan.

Pidemmittä puheitta alla hieman HELMIKUUSSA luettujen listaa.


Minna Rytisalo: Lempi

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Sini Helminen: Kiven sisässä

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä

Alan Bennet: Epätavallinen lukija

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi

Katri Sisko: 30 ennen 30

Elina Rouhiainen: Muistojen lukija

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Tuija Lehtinen: Saimi ja Selma - Prinsessa Armada

Elina Rouhiainen: Kesytön

Elina Rouhiainen: Uhanalainen 


Elina Rouhiainen: Jäljitetty

Elina Rouhiainen: Vainuttu

Anna Kaija: Missä sydän

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Terhi Rannela: Kirjoita nuorille

Kirjoita kosmos: Opas Spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen


Yhteensä helmikuussa tuli luettua siis 21 kirjaa.

Suosikkilistalleni tässä kuussa pääsivät  Angie Thomasin Kaikki se viha minkä kylvät koskettavana ja hyvin rakennettuna yhdysvaltojen tummaihoisten nuorten elämää kuvaavana teoksena, Elina Rouhiaisen Muistojen lukija upeana melkoista maagista realismia sisätävänä fantasiatrilogian aloitusosan sekä Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija helppolukuisena ja elävästi kirjoitettuna vinkkikirjana kirjailijan urasta haaveileville.


Maaliskuussa minua odottaa myös melkoine pino kirjoja. Saa nähdä tuleeko kaikki kirjaston kirjat esimerkiksi luettua. Ja saannko myös oman hyööyni kirjoja plarattua läpi. Helmikuussa kun tulin lukeneeksi peräti yhden oman hyllyn kirjan, joka oli tämän vuoden tammikuussa ostamani Missä sydän.

Yritän maalikuussa lukea yhden tai kaksi klassikkoa. Esimerkiksi Minna Canthia ja Toni Morrissonia olisi odottamassa lukuvuoroaan. Tietokirjoja pyrin myös lukemaan enemmän ja minulla onki menossa tuolla jo Risto Pulkkisen teos Suomalainen kansanusko: Samaaneista saunatonttuihin ja aloitta mistaodottamssa muun muassa Touko Laaksosesta kertova kirja, sekä kirja jossa on kuninkaallisten romansseja kautta aikojen. Yksi kirjoittamiseen liittyvä kirjakin löytyy. Omasta hyllystäni lukisin mielelläni vähintään sen yhden kirjan, minkä olen nyt sekä tammikuussa että' helmikuussa saanut kahlattua läpi.

Pyrkimykseni pon myös päästä hieman reaaliaikaisempaan postaustahtiin mutta koska olen jäljessä noin 18 kirjaa voi sellainen tuottaa hieman haastetta.

Hyvää ja lukurikasta maaliskuun alkua kaikille <3




tiistai 27. helmikuuta 2018

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas



No niin. Minä en ole kovin paljon ollut kosketuksissa runojen kanssa sitten lukion ja runoanalyysien, joten niiden lukemisessa tai arvioinnissa en ole mikään kokenut tyyppi. Olen (vaikka olenkin hieman eri sukupolvea) katsellut Maiju Voutilaisen eli Mansikkkan youtubekanavaa melko alusta asti, ja olen pitänyt häntä mielenkiintoisena tyyppinä ja hänen videoitaan laadukkaina. Hän on tuonut myös mielnterveysongelmia esille ja luonut keskustelua niistä, ja on todella hyvä että nuorille on tämänkaltaisia samaistuttavia henkilöitä.

 Kun kuulin hänen runokirjastaan toivoin sitä joululahjaksi. Ihan hyvä kuitenkin että pukki ei sitä tuonut vaan luin sen kirjastosta. Nämä runot eivät olleet aivan minun cup of tea. Ei niissä ollut mitään vikaakaan. Eivät vain oikein jääneet mieleen. Uskon kuitenkin että monille nuoremmille lukijoiille runoissa on tarttumapintaa ja niistä saadaan paljon vertaistukea. 

Itselleni parasta antia olivat enemmänkin runokirjan kuvitus, joka oli Hilla Semerin kädenjälkeä. Kuvat jäivät tällä kertaa mieleeni paremmin kuin itse runot. Luulen, että jos olisin ollut nin 15 vuotta nuorempi kuin olen olisin nauttinut näistä runoista enemmän. Samanlaisia tuntoja minulla oli joskus yläasteella ja lukiossa. Ja jos tämä kirja saa nuoret tarttumaan runohin ja ylipäätänsä lukemaan niin se on tehtävänsä täyttänyt.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Angie Thomas: Viha jonka kylvät


Kirjablogeissa hehkutettu nuorten aikuisten kirja Viha jonka kylvät paisui odotuksissani todella massiiviseksi ja hienoksi ja ties miksi. Aikalailla se myös lunasti ne. 

Kirja  sopii Sivujen Välissä- blgin YA-lukuhaasteen kohtaan Kirjablgista bongattu kirja.

                               


Viha jonka kylvät  kertoo Starrista, joka asuu mustien asuttamalla slummialueella jengien ristitulessa mutta käy hienostokoulua kaupungin paremmalla alueella. Starr tuntee olevansa kahden maailman tyttö, ei oikein kotonaan kummassakaan. Eräät bileet riistäytyvät käsistä ja Starr lähtee paikalta vanhan lapsuudenystävänsä kanssa. Automatka kuitenkin sujuu aluksi hyvin, kunnes poliisi pysäyttää heidät, ja ampuu Starrin ystävän ilman näkyvää syytä luulleessaan omien sanojensa mukaan tämän yrittävän ottaa asetta autosta, kun tämä kumartu kysymään onko Starr kunnossa. Starrille tä'mä ei ole ensimmäinen kerta. Hän on jo kymmenen vuotiaana todistanut ensimmäisen kuoleman tämän ystävän jäätyä jengiammuskelun jalkoihin. Tällä kertaa Starr joutuu todistamaan oikeudessa poliisin ampuneen turhaan ja tehneen väärin. Se on kuitenkin vaikeammin tehty sillä amerikkalaisessa kulttuurissa tummaihoisen kohtalona on usein turha poliisiväkivalta ja näyttää siltä että tälläkään kertaa ei välitetä tämän huumediileriksi leimatun pojan kuolemasta.

Kaikki viha minkä kylvät on yhteiskunnallisesti kantaa ottava kirja. Tärkeä kirja. Raskas mutta samalla myös toivoa luova ja paikoitellen huumoriakin sisältävä kirja. Sitä lukiessa nauroin, ja itkin vuorotellen. Todella vaikuttava kirja, josta en tunnu osaavan sanoa mitään.

Starrilla on vaikeuksia myös koulussa parhaiden ystävinesä kanssa, joista toinen tunuu heittelevän vähä väliä muka-huomaamattomia semi-rasistisia heittoja, kuten esimerkiksi tyttöjen pelatessa koripalloa huutaessaan Starrille, että jos koripallo olisi paistettua kanaa Starr yrittäisi saada sitä innokkaammin. Starr ei uskalla paljastaa ystävilleen että uutisissakin näkynyt ammuttu poika on hänen ystävänsä, saatikka että hän olisi ollut paikalla. Kotonakin vanhemmat kiistelevät siitä tulisimko perheen muuttaa pois slummialueelta. Starrin isä on vanha jengiläinen joka on sittemmin luopunut niistä hommista ja pitää omaa kauppaa. Mukana on myös Starrin velipuoli, jonka äiti on  naimisissa seudun pahamaineisen jengipomon kanssa, ja jonka toisen pikkusiskon kanssa Starr joutuu jakamana veljensä. Starrin isälle asuinalue sekä ihmiset sielä samoin kuin mustien oikeudet ovat todella tärkeitä. Kirja nimi The Hate U give tulee räppäri Tupackin  lainauksesta, joista mudostuu hänen käyttämänsä lause THUG Life: "The hate U give Little Infants Fucks Everybody", ja siihen viitataan useassa kohtaa kirjaa.

Minun sepustukseni ei anna kunnia tälle kirjalle. Vaikuttavin lukukokemus se oli pitkään aikaan. Suomessa poliisi on totuttu näkemään arvostettuna ja melko lailla epäkorruptoituneena instituutiona, jota yleensä kunnioitetaan, joten näkökulma yhdysvaltalaiseen poliisilaitokseen on näin suomalaisen näkökulmasta todella järkyttävä. Mutta monelta osin valitettavan totta. Starr saa vanhemmiltaan jo varhain ohjeet, miten tulee toimia jos poliisi pysäyttää. Käytännössä siis on tehtävä niin kuin poliisi sanoo, ja oltava muuten liikkumatta. 

Tämän kirjan lukeminen tekisi mielestäni hyvää aivan kaikille. Nuorille ja aikuisille aivan yhtä lailla.